Ajankohtaista Keski-Häme

Jäinen auto voi tuoda sakot

Alijäähtynyt vesi jäätää ikkunan nopeasti.Kuva: Merja Hirvisaari

Helsingin poliisi muistuttaa, että ajoneuvo pitää puhdistaa lumesta ja jäästä ennen liikenteeseen lähtöä. Vaihtelevissa talvisäissä poliisi on pysäyttänyt useita autoilijoita, jotka ovat ajaneet liikenteessä näkemättä kunnolla ulos autostaan.

Yksi kuluvan talven sääilmiöistä on pitäjissäkin ollut alijäähtyneen veden sataminen. Alijäähtynyt vesi jäätyy heti pintaan osuessaan ja jäätää ikkunat nopeasti. Silloin on vain pysähdyttävä turvalliseen paikkaan tien varteen ja puhdistettava ikkunat jäästä. On tärkeää muistaa, että alijäähtynyt vesi jäätyy myös tien pintaan osuessaan ja tekee kelistä äärimmäisen liukkaan.

Myös runsaat lumisateet vaikeuttavat autoilijan elämää, mutta lumi on poistettava niin auton ikkunoista, katolta kuin ajovalojenkin edestä ennen liikkeelle lähtemistä.

— Tällaisissa niin sanotuissa igluautoissa ei todellakaan kannata lähteä ajamaan, sillä jäiset tai lumiset lasit ovat huomattava turvallisuusriski liikenteessä. Koskaan ei saa olla esimerkiksi niin kiire, etteikö tällaisista asioista ehtisi huolehtimaan, todetaan poliisin tiedotteessa.

Autoilijalle voi ajamisesta lumisella ajoneuvolla, josta näkyvyys on huono, koitua liikenneturvallisuuden vaarantamisesta joko liikennevirhemaksu, päiväsakkoa, tai kuljettaja voi syyllistyä vakavaan piittaamattomuuteen ja menettää ajokorttinsa määräajaksi. Poliisi voi myös kirjata rikosilmoituksen.

Ajoneuvon lasien ja peilien puhdistamisen lisäksi lumi tulee poistaa auton katolta, ettei lumimassa rysähdä auton tuulilasille jarrutettaessa. Ohutkin lumikerros saattaa tuulilasille valuessaan muodostaa täysin läpinäkemättömän lumikerroksen ja aiheuttaa vakavan turvallisuusriskin.

— Ajoneuvossa on syytä olla talvikelillä mukana tuulilasin jäänpoistoväline eli kaavin tai harja. Auton sisätilalämmitin on hyvä väline lasien kirkkaana pitämiseksi tai peite, jolla voi suojata auton laseja lumelta ja jäältä, poliisi neuvoo tiedotteessaan.

Poliisin liikenteessä pysäyttämistä autoissa otetuista kuvista näkee, miten hurjilla virityksillä autoilijat lähtevät liikenteeseen. Kiire on huono tekosyy.

Kuva 1: Poliisi

Poliisin kuvassa 1 oleva auto ajoi poliisia vastaan, kun sen kuljettaja avasi kirkkaan auringonpaisteen vuoksi auton kuljettajan puoleista ovea, jotta näkisi ulos. Kuljettaja myönsi virheensä, mutta vetosi siihen, että oli vain nopeasti ajamassa kauppaan. Kuljettaja oli lisäksi ajokiellossa toistuvien liikennerikosten vuoksi. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen, koska teko huomioon ottaen olosuhteet (päiväsaika, runsaasti auto- ja jalankulkuliikennettä, kouluja ja päiväkoteja alueella) ylitti huomattavasti perusmuotoisen liikenneturvallisuuden vaarantamisen/vakavan piittaamattomuuden.

Kuva 2: Poliisi

Kuvassa 2 olevan auton kuljettaja myönsi virheensä, kun poliisi pysäytti hänet, mutta vetosi oletukseensa, että lumet olisivat pudonneet pois ajon aikana. Poliisi kirjoitti kuljettajalle liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 12 päiväsakkoa.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat