Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Kiertokapula pyytää välttämään asiointia jätteenkäsittelyalueilla

Kuvituskuva: Unsplash

Kiertokapula vetoaa tiedotteessaan asukkaisiin, että nämä välttäisivät asiointeja jätteenkäsittelyalueilla koronaepidemian aikana. Tällä pyritään varmistamaan henkilöstön pysyminen terveenä ja se, että jätehuolto  toimiimyös poikkeusoloissa.

Yhtiö on asettanut varautumisryhmän, joka seuraa ja koordinoi koronavirustilanteeseen varautumista ja määrittelee toimintaohjeet tilanteessa toimimiseen.

– Seuraamme aktiivisesti terveysviranomaisten ohjeita ja heidän ohjeensa asettavat minimivaatimukset toiminnallemme. Teemme päätökset noudattaen viranomaisten ohjeita ja teemme tarvittaessa myös muita yritystämme ja toimintaamme koskevia lisäohjeistuksia, Kiertokapula tiedottaa.

Epidemian vaikutus jätteenkeräykseen

Kiertokapulassa on  koostettu listoja ensisijaisesti ympäristön ja terveyden kannalta tärkeiden kohteiden jätehuollon hoitamisesta. Esimerkiksi sairaalat, vanhainkodit ja muut terveydenhuollon kohteet ovat ensisijaisia.

– Huomioitava on, että kun koulut ovat pääosin kiinni ja päiväkodit vaihtelevasti, jätteen tuotanto siirtyy asuinkiinteistöille. Jätteiden määrä lisääntynee merkittävästi nimenomaan asuinkiinteistöillä, koska ihmiset ovat normaalia enemmän kodeissaan. Mikäli useita jäteautonkuljettajia sairastuu yhtä aikaa, kiinteistökohtaiseen jätehuoltoon voi tulla poikkeuksia. Kuljetusyritysten kanssa asiasta on keskusteltu ja he raportoivat meille heti, mikäli heillä työntekijäresursseihin tulee olennaisia muutoksia, Kiertokapula kertoo.

Mahdolliseen tilanteen kiristymiseen on valmistauduttu ja viranomaiselle on laitettu pyyntö vapauttaa tai laajentaa tyhjennysaikoja. Pyydämme myös mahdollisuutta siihen, että jätteitä joudutaan keräämään sekaisin. Lisäksi kalustovaatimuksia löysennetään, jotta kaikki tarvittava kalusto on tilanteen mukaan käytössä.

Jätehuolto pidetään toiminnassa niin hyvin kuin se on mahdollista ja vasta hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa tyhjennyksiin tulee muutoksia. Kuntia ja kuntalaisia tiedotetaan muutosten yhteydessä nopeasti.

– Olemme ottamassa käyttöön uutta puhelinjärjestelmää, ja se mahdollistaa mm. massatekstiviestien lähettämisen, Kiertokapulasta kerrotaan.

Kuntalaisia pyydetään rajoittamaan asiointia

Kiertokapulassa varaudutaan myös siihen, että vastaanottotoimintoja joudutaan supistamaan esimerkiksi henkilöstön sairastumisen tai karanteenin vuoksi. Tavoitteena on kuitenkin pitää kaikki alueet auki, joten ensimmäisenä keinona on aukioloaikojen lyhentäminen.

– Koska jätteenkäsittelyalueiden avoinna pitäminen on koko jätehuollon kannalta tärkein tavoitteemme, toivomme kuntalaisten välttävän asiointia tällä hetkellä. Tärkeintä on turvata niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin terveys.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski