Ajankohtaista Korona Lammi Tuulos

Lammin seurakunnan toukokuun tapahtumat perutaan

Lammin kirkko

Lammin seurakunta tiedottaa, että Lammin ja Tuuloksen kirkot ovat avoinna hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten sunnuntaisin kello 11.30 – 13.30. Jumalanpalvelukset lähetetään internetissä, kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin – muut tapahtumat perutaan.

– Seuraamme Lammin seurakunnassa viranomaisten koronaohjeita sekä kirkkohallituksen ja piispojen niiden pohjalta antamaa ohjeistusta, seurakunta kertoo tiedotteessaan.

Jumalanpalvelukset julkisina tilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi. Jumalanpalvelukset kuitenkin pidetään sanajumalanpalveluksina jokaisessa seurakunnassa siten, että paikalla on vain jumalanpalveluksen toimittajat. Jumalanpalvelukset nauhoitetaan / videoidaan
ja julkaistaan internetissä seurakunnan verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

– Olemme myös valmiita tarjoamaan yksityisehtoollista. Kirkolliset toimitukset kuten kaste, vihkiminen ja hautaukset toimitetaan poikkeusjärjestelyin. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisessa toimituksessa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä, seurakunta tiedottaa.

– Kaikista muista tilaisuuksista luovumme 31.5. asti. Seurakunnan kesäajan toiminnasta ilmoitamme myöhemmin.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski