Ajankohtaista Lammi

Naskali myydään tai puretaan

Kuvituskuva: Colourbox

Hämeenlinnan kaupunki on antanut Vanhusten asuntosäätiölle suostumuksen luopua Naskalin palvelutalosta. Ensivaiheessa kohde asetetaan myyntiin, ja mikäli myyntitoimeksianto ei johda kauppaan, niin hallitus päättää jatkotoimista, viimeinen vaihtoehto tulee olemaan kohteen purkaminen.

Vuonna 1976 valmistuneen Naskalin palvelutoiminta päättyi vuodenvaihteessa, kun uusi hyvinvointikeskus Pellavakoti valmistui ja Naskalin tuottamat ikäihmisten palvelut jakautuivat sen ja Palkkisillan palvelutalon kesken.

Naskalin tilat eivät enää soveltuneet nykyisiin ikäihmisten palveluiden toimintamalleihin, ja rakennuksissa olisi pitänyt tehdä runsaasti peruskorjauksia, joiden kustannukset olisivat asiantuntijoiden arvioiden mukaan nousseet jopa satoihin tuhansiin euroihin, koska asuntoihin olisi pitänyt palauttaa niistä vuosituhannen vaihteen saneerauksessa poistetut keittiöt.
Lisäksi Naskalin palvelutaloon kohdistuu tyhjänäkin vuosittain noin 30 000 euron pääomakulut ja noin 25.000 euron hoitokulut.

Säätiön kiinteistöstrategian ja hallituksessa jo tehtyjen päätösten mukaisesti Lammilla olevan Heinätie 1–3 rivitalot tullaan peruskorjaamaan tai vaihtoehtoisesti rakentamaan kokonaan uudet rakennukset kyseiselle tontille, alustavasti vuonna 2024. Heinätien rivitalot tarjoavat jatkossakin tavallisen vuokra-asumismahdollisuuden lammilaisille ikäihmisille. Naskalin asuntojen poistuttua kiinteistökannasta säätiölle jää Lammille ikäihmisten vuokra-asuntoja yhteensä 35 kappaletta ja tehostettua vuokrapalveluasumista tai vastaavaa yhteensä 56 asuntoa.

Tagit

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat