Ajankohtaista Tuulos

Ravintoloissa hiljaista, Tuuloksessa huumerattijuoppo

Kuvituskuva: Colourbox

Hämeen poliisin viikonloppu on ollut rauhallinen koronatilanteen rauhoitettua ravintoloita. Lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana poliisilla ei ollut yhtään hälytystehtävää ravintoloihin. Ihmisten liikkuminen ilta- ja yöaikaan on vähentynyt paljon. Ravintoloissa on ollut selkeästi vähemmän ihmisiä kuin normaalisti. Hämeessä kokoontumisia julkisilla paikoilla ei ole ollut eikä näin ollen ole ollut sellaisiin tarvetta puuttuakaan. Hämeen poliisi toivoo, että jatkettaisiin samaan malliin.

Tuuloksessa huumeratti*

Poliisipartio pysäytti Tuuloksessa henkilöauton liikennetarkastusta varten. Auton kuljettajana ollut nelikymppinen mies puhalsi poliisin seulonta alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista huumausaineille. Miehen hallusta löytyi myös huumausaineita. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Mies vietiin poliisilaitokselle kiinniotettuna.

  • Huumerattijuoppojen osuus poliisin tietoon tulleista rattijuopoista on lisääntynyt 2010-luvulla. Vuonna 2017 poliisi sai kiinni yli 5 700 huumerattijuoppoa, mikä on jo noin kolmannes kaikista kiinni jääneistä rattijuopoista. (Lähde: Poliisihallitus) Huumeisiin liikenteessä on nollatoleranssi Eri huumausaineille ei ole Suomessa asetettu alkoholin promillerajojen tapaisia rajoja, jotka olisivat yhteydessä eri aineiden mahdolliseen vaarallisuuteen liikenteen kannalta. Laissa on huumeiden osalta nollatoleranssi. (Lähde: Liikenneturva)

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski