Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Sunnuntaihin mennessä 2974 varmistettua tartuntaa

Keski-Hämeen koronauutiset

Kanta-Hämeessä oli sunnuntaihin 12.4. mennessä yhteensä 56 laboratoriotesteillä varmennettua koronatartuntaa. Lauantain aikana määrä kasvoi yhdellä. Sairaalahoidossa Kanta-Hämeessä on tällä hetkellä neljä COVID-19-potilasta, joista kaksi on tehohoidossa. Sairaalahoidosta jo kotiutettuja potilaita on seitsemän kappaletta. Yli 15 tartunnan saanutta kantahämäläistä on sairaanhoitopiirin tietojen mukaan jo parantunut.

Päijät-Hämeessä uusia koronatartuntoja on kirjattu kaksi kappaletta sunnuntaihin kello 12:een mennessä. Varmistettuja koronatartuntoja on Päijät-Hämeessä todettu yhteensä  54. Sairaalahoidossa on yhdeksän potilasta, joista tehohoidossa on neljä. Päijät-Hämeen ilmoituksen mukaan sellaisia koronaviruksesta parantuneita, joiden tartunta on varmistettu laboratorionäytteellä, on maakunnassa jo 30.

Sunnuntaina THL ilmoitti Suomen koronavirustartuntojen määrän olevan yhteensä 2974. Lisäystä eiliseen olisi sen mukaan 69 kappaletta. Hämeenlinnan ja Hollolan tartuntamäärät eivät THL:n karttapalvelussa ole muuttuneet.

Tautiin on Suomessa kuollut nyt 56 ihmistä.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski