Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Suojaako suoja?

Kuvituskuva: Colourbox

Suomen viralliset ohjeet kertovat, että kasvosuojien käyttäminen on tarpeen vain silloin, jos ihminen on sairastunut koronaan. Samaan aikaan valtio on avannut varmuusvarastot ja jakanut sieltä suojia sairaanhoitopiireille ja pyrkii ostamaan suojia lisää ulkomailta. Sairaanhoitopiireissä ollaan huolissaan suojien riittävyydestä, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ilmoittaa tänään, että heillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta toimittaa sosiaali- ja terveysalan yksityisille yhteistyökumppaneilleen suojaimia, kuten suu–nenäsuojaimia.

– Suojaimia ei saatavuusvaikeuksien takia ole riittävästi käytettävissä yhtymän omaankaan toimintaan. Yhtymän hankintayksikkö tekee työtä saadakseen suojaimia hankittua, PHYKY:n sivuilla kerrotaan. Yhtymä lupaa toimittaa suojia vain siinä tapauksessa, jos yksityisen palveluntuottajan yksikössä tai asiakkaalla todetaan koronatartunta. Silloin yhtymä toimittaa suojavarusteet potilaan hoitoa varten.

Päijät-Hämeen hyvinvointyhtymässä kerrotaan, että valtion varmuuskeskuksen materiaaleja saadaan maakuntaan aikaisintaan viikolla 20. Tämän hetken tietojen mukaan niidenkin saatavuus on vähäinen, ja yhtymä tekee jatkuvasti laaja-alaista työtä suojainten saatavuuden parantamiseksi.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoi jo aiemmin etsivänsä uusia suojien kotimaisia valmistajia.

WHO pelkää käsien pesun unohtuvan

Suojista on pulaa kaikkialla maailmassa. Niiden riittävyys halutaan varmistaa terveydenhuollon toimijoille niin, että hoitokapasiteetti ei ennestään heikkenisi terveydenhuollon henkilöstön sairastumisten takia. Potilasturvallisuuden varmistamiseksi on tärkeää sekin, että hoitohenkilöstö suojautuu niin, ettei korona tartu heistä hoidettaviin. WHO ohjeistaakin, että suojaa ei terveen ihmisen tarvitse käyttää muulloin kuin hoitaessaan koronaan sairastunutta ihmistä. THL sanoo noudattavansa WHO:n ohjeistuksia.

WHO:n huoli on suojien riittämättömyyden lisäksi kohdistunut siihen, että ihmiset eivät osaisi käyttää suojia oikein, ja unohtaisivat niiden tuomassa liiallisessa turvallisuuden tunteessa huolehtia tehokkaimmista suojatoimenpiteistä: fyysisen etäisyyden säilyttämisestä ja käsien pesusta.

Kansalaisille on kuitenkin Suomessa jaettu sellaistakin viranomaistietoa, että suojasta ei olisi mitään hyötyä tartunnan ehkäisemiseksi, mutta se jo myönnetään, että suoja saattaisi auttaa estämään tartunnan levittämistä, jos maskin käyttäjä on itse sairastunut. Uusimpien tutkimusten mukaan on kuitenkin mahdollista, että tartunnan saanut henkilö voi levittää virusta eteenpäin jo ennen oireiden alkamista.

Työterveyslaitoksen ohjeistus auttaa ymmärtämään, millaisia suojia on olemassa ja mitä hyötyä niistä on.

Itse tehty maski ei suojaa kantajaansa

Suomessa viranomaiset antoivat tänään yhteisessä tiedotteessaan ohjeet siitä, miten itse tehtyjä maskeja pitäisi käyttää, etteivät ne muuttuisi taudin levittäjiksi. Tiedote painottaa, että itse tehdyt maskit eivät suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta. Maski voi kuitenkin suojata muita, jos maskin käyttäjällä on virustartunta.  Väärin käytettynä itse tehty maski lisää tiedotteen mukaan epäpuhtauksien määrää hengitysteiden edessä.

– Maski ei ole hengityksensuojain. Virallisten hengityksensuojainten ja suu-nenäsuojusten myynti ja maahantuonti on tarkoin säädeltyä, tiedote ohjeistaa ja muistuttaa myös itse tehtyjen maskien kauppiaita siitä, että myyjän tulee korostaa tuotteen esittelyn yhteydessä, etteivät hänen tekemänsä tuotteet ole henkilönsuojaimia tai kirurgisia suu-nenäsuojuksi eivätkä anna käyttäjälleen varmaa suojaa  koronavirusta vastaan.

Itävallassa suojan käyttö pakollista kaupassa asioidessa

Muualla Euroopassa suojien käyttöön suhtaudutaan eri maissa eri tavoin. Joka paikasta ne ovat lopussa, ja sosiaalisessa mediassa jaetaan ohjeita suojien valmistukseen kotioloissa. Itävallassa on jo annettu määräys kasvosuojaimen käyttöpakosta ostoksilla käydessä. Saman päätöksen ovat tehneet myös Tsekki ja Slovakia.

Saksassakin kasvaa paine suojapakon käyttämiseen, mutta ainakin vielä Saksan terveysministeri Jens Spahn on Guardianin artikkelin mukaan sanonut, ettei hän näe tarvetta suojapakkoon, vaikka hän onkin huomannut kansalaisten kasvavan valmiuden niiden käyttämiseen. Saksan pahimmin infektoituneisiin osavaltioihin kuuluvan Baden-Württembergin johtaja Winfried Kretschmann liputti minkä tahansa suojaimen käytön puolesta, koska ne hänen mielestään ainakin ehkäisevät sylkipisaroiden leviämistä ympäristöön. Saksan kauppiasyhdistys vetosi tällä viikolla myös asiakkaisiin, jotta nämä alkaisivat käyttää jonkinlaisia suojia kaupassa asioidessaan, kauppojen työntekijöiden suojelemiseksi.

Pitäjien raiteilla ei hengityssuojaimia ainakaan vielä ole paljon näkynyt. Keski-Häme kysyi kaksi viikkoa sitten kaikkien pitäjien apteekeista niiden suojaintilannetta, mutta jo silloin kaikista apteekeista olivat sekä hengityssuojaimet että käsidesit lopussa. Ainakin meillä on siis osattu tilanteeseen varautua. Tärkeintä kuitenkin edelleen on se, että viranomaisten ohjeistusta fyysisten kontaktien välttelystä ja ahkerasta käsienpesusta noudatetaan. Kaupassa käydessä suositellaan nyt jo kahden metrin etäisyyttä muihin asiakkaisiin. Kannattaa myös kysyä omasta lähikaupasta tavaroiden kotiin kuljettamisen mahdollisuudesta. Silloin ostokset voi tehdä turvallisesti kotioloista, ilman minkäänlaisen maskin tarvetta.

Ikäihmisille ja riskiryhmille sekä Hämeenlinna  että Hollola tarjoavat myös arjen apu -palveluita.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski