Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Suomessa nyt 792 tartuntaa

Kuvituskuva: Colourbox

Suomessa on eilisen aikana todettu 92 uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa on 40 ihmistä, joista 11 on tehohoidossa. Luku perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka THL on kerännyt manuaalisesti suoraan sairaanhoitopiireiltä.

Eilen tartuntoja oli 700. Uusista tartunnoista 74 on todettu Uudellamaalla. Kaikista tartunnoista 512 on STT:n mukaan todettu Uudellamaalla.

Suomessa on tutkittu 24.3. mennessä lähes 12 000 näytteenottokriteerit täyttävää näytettä. Näytteiden ilmoittamisessa ja kirjaamisessa on edelleen viiveitä.

Uusimmat, tartuntamääriä kuvaavat luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin lukuihin nähden, sillä näytteenottokriteereitä on muutettu.

Näytteitä otetaan ensisijaisesti potilailta joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita ja terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta. COVID-19-testaus kohdennetaan tällä hetkellä niihin potilaisiin ja ihmisryhmiin, joiden tilanteen seurannan tai työnteon kannalta tieto on tärkeää.

Huom! Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksen puhelinnumero on ruuhkautunut koronavirukseen liittyvistä tiedusteluista. Vältä keskussairaalan puhelinnumeron kuormittamista tiedusteluilla, jotka voi tehdä omalle terveysasemallesi.

Jos epäilet tartuntaa, tee ensin oirearvio Omaolo.fi-kyselyssä

Viranomaisten päivittyvät koronaohjeet

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski