Ajankohtaista Hauho Lammi Tuulos

Tavastian oppilaitokset hybridiopetukseen

Keski-Hämeen koronauutiset

Koronan leviämisvaihe aiheuttaa muutoksia Koulutuskuntayhtymä Tavastian toimintaan.

Kaikki Tavastian toisen asteen oppilaitokset eli Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinnan lyseon lukio, Kaurialan lukio, Lammin lukio ja Parolan lukio siirtyvät yhtymän tiedotteen mukaan hybridiopetukseen maanantaina 7.12. Opetus toteutetaan niin, että osa opiskelijoista on etä- ja osa lähiopetuksessa. Suunnitelmat tarkentuvat tällä viikolla. Opiskelijoille tiedotetaan järjestelyistä erikseen Wilmassa.

Etäopetuksessa ei järjestetä ruokailua, lähiopetuksessa olevat opiskelijat ruokailevat koulussa.

Uudet suositukset ovat voimassa 6. tammikuuta saakka. Jatkosta tiedotetaan heti, kun Kanta-Hämeen pandemiaryhmä linjaa uudet suositukset vuoden alussa.

Kasvomaskit ovat käytössä täysimääräisesti sekä opetuksessa ja aina muutenkin oppilaitoksen sisällä oleskellessa. Myös muita koronaan liittyviä turvallisuusohjeita noudatetaan. Opiskelijat hankkivat kasvomaskit itse. Jos kasvomaskia ei ole opetukseen tullessa, opettaja antaa maskin opiskelijoille, joilta se puuttuu.

VOPin kurssit siirtyvät joulutauolle 7.12. alkaen, osa kursseista viedään loppuun etäopetuksena.

Lammin lukiossa syksyn itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlat järjestetään perjantaina 4.12. ilman yleisöä.

Lue myös: Kanta-Häme on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski