Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Yksinyrittäjän tukea voi nyt hakea

Kuvituskuva: Colourbox

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat valmistelleet rahoitusmallin yksinyrittäjille koronavirustilanteessa.

Yksinyrittäjät voivat hakea kotikunnaltaan 2000 euroa kertakorvausta koronavirustilanteen aiheuttamien taloudellisten menetysten korjaamiseksi.

Tuki on harkinnanvarai-nen ja sitä myönnetään kunnille myönnettyjen määrärahojen puitteissa hakukriteerit täyttäville yrityksille hakemusten saapumisjärjestyksessä.

Hämeenlinnassa tukea on tarjolla 2.819.736 euroa ja tukea jaetaan 1410 yritykselle. Haku yksinyrittäjille avautuu torstaina 16.4. kello 8.

Myös Hollolan tukihaku käynnistyy tällä viikolla. Löydät molempien kuntien tarkemmat ohjeet niiden omilta verkkosivuilta.

Hämeenlinna

Hollola

Kriteerit tuen hakemiseen:

Yksinyrittäjän toimintatukeen ovat toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta riippumatta oikeutettuja yrittäjät tai ammatinharjoittajat

1. jotka ovat päätoimisia yksinyrittäjiä
2. joiden yrityksen YTJ:n mukainen kotipaikkakunta on Hämeenlinna
3. joiden taloudellinen toiminta on ollut kannattavaa ennen koronaepidemiaa
4. joiden taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronaepidemian johdosta 16.3.2020 alkaen
5. joilla a) ei ole verovelkaa tai b) verovelkaan on Verohallinnon hyväksymä maksusuunnitelma.

• Tuen suuruus on 2000 euroa
• Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen 16.3.2020–31.8.2020 välisenä aikana.
• Tuen myöntämisen ehtona on yksinyrittäjän osoittama, koronaepidemian aiheuttama nmerkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja liike-nvaihdon alenema 16.03.2020 alkaen
• Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät.
• Yrittäjä on YEL-rekisterissä tai yrittäjä, joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen.
• Mikäli yritys on aloittanut toimintansa alle 6 kuukautta sitten, tulee yrittäjän osoittaa, että jo syntynyt tulovirta olisi jatkuessaan johtanut 20 000 euron laskutukseen vuoden aikana.
• Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa
• Huom! Tukea ei voida myöntää yritykselle, joka on ollut taloudellisissa vaikeuksissa jo ennen koronaepidemiaa. Veroveloista on esitettävä verohallinnon kanssa tehty maksusuunnitelma, jotta tukea voi hakea
• Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea syyskuun loppuun asti.

Nämä tiedot tarvitset hakemukseen:

• Hakijan perustiedot
•  Toiminnan kuvaus
• Hakijan aiemmin saamat de minimis -tuet kuluvan vuoden ja kahden edellisen verovuoden ajalta
• Suunnitelma yritystoiminnan vakauttamiseksi ja esitys saatavan tuen käyttämisestä

Nämä liitteet tarvitset hakemukseen:

• Tilinpäätös vuodelta 2019/viimeisin tilinpäätös TAI veroilmoitus vuodelta 2019/viimeisin veroilmoitus
• Jäljennökset kirjanpidosta ja/tai tiliotteista, joista selviää myynnin ja kustannusten kehittyminen vuoden 2020 aikana.
• Alle 6 kk ikäisestä yritystoiminnasta tulee osoittaa, että ilman koronaa sen liiketoiminta olisi johtanut vähintään 20.000 euron laskutukseen 12 kuukauden ajanjaksolla
• Verovelkatodistus. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, tarvitaan lisäksi verottajan hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski