Uutisaiheet

Juhlavaloja ja suoratoistoa itsenäisyyspäivänä

Turvantalo juhlavalaistuna yksityistilaisuutta varten. Kuva: Matti Siivonen

Itsenäisyyttä juhlitaan tänä vuonna suoratoistojen voimin. Koronan leviämisen ehkäisemiseksi myös Kanta- ja Päijät-Hämeessä on AVIn ehdottomalla kieltomääräyksellä kielletty kaikkien yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen sekä ulkona että sisätiloissa. Moni perinteinen tapahtuma on joko peruttu tai siirretty seurattavaksi etänä.

Esimerkiksi Suomalaisuuden Liiton hallitus päätti, että vallitsevan koronatilanteen vuoksi lipunnostoa ei voida järjestää Helsingin Tähtitorninmäellä. Sen sijaan lipunnosto järjestetään Hämeenlinnassa, ja tapahtumaa voi seurata suorana Yle Areenasta. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto järjestetään tänä vuonna 64. kerran yhtäjaksoisesti, Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Tämä on ensimmäinen kerta, tapahtuma järjestetään Helsingin ulkopuolella.

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus lähetetään suoratoistona Hauholta ja Lammilta. Hämeenkoskella seurataan Hollolan kirkon julmalanpalveluksen suoratoistoa ja Tuuloksessa Lammin kirkon tapahtumaa. Myös seppeleenlaskut sankarihaudoille suoratoistetaan. Tarkemmat tiedot lähetyksistä löytyvät pitäjien seurakuntien kotisivuilta, Hollolan seurakunnan sivuilta ja Hämeenlinnan kaupungin tapahtumasivulta.

Hämeenlinna juhlavalaisee tänä vuonna kaikki sankarihaudat itsenäisyyspäivänä osana kaupunkimarkkinoinnin Valon juhlaa -kampanjaa. Juhlavalot sytytetään seurakuntayhtymän kaikilla hautausmailla sekä lauantaina 5.12. että sunnuntaina 6.12. kello 16, ja ne ovat ihailtavissa aina seuraavaan aamuun kello 9 saakka.

Hämeen linnan juhlavalaisu syttyy lauantaina 12.12. ja se on nähtävillä aina tapaninpäivään 27.12. saakka.

Turvantalo juhlavalaistaan Lammilla itsenäisyyspäivänä kello 16–20. Juhlavalaistuksen mahdollistavat lammilaiset yritykset ja myös valojen syttyminen suoratoistetaan sosiaalisessa mediassa. Juhlatoimikunta kertoo tiedotteessaan, että se ei voi kutsua ketään paikan päälle katsomaan juhlavalaistusta, koska kokoontumisrajoitus on tällä hetkellä 10 henkilöä sekä ulkona että sisällä järjestettävissä tilaisuuksissa.

— Jos kuitenkin päätätte lähteä iltakävelylle tai ajelulle itsenäisyyspäivänä, olkaa ystävällisiä ja pitäkää etäisyyttä vähintään metri, pari toisiin kävellen kulkeviin. Käyttäkää kasvomaskeja ja välttäkää kontakteja, juhlatoimikunta tiedottaa. 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski