Ajankohtaista Korona Keski-Häme

”Finnvera takaa ja pankit jakaa”

Kuvituskuva: Colourbox

Hallitus on linjannut, että yksikään suomalainen yritys ei ajaudu konkurssiin koronan takia, eikä laajoja irtisanomisaaltoja tule. Tämän takaamiseksi valtio ryhtyy massiivisiin tukitoimiin, joiden kokonaissummaksi arvioidaan 15 miljardia  euroa.

Valtion velka tulee toimenpiteiden vuoksi kasvamaan, mutta sen kokonaissummaa ei haluta vielä arvioida, vaan ensisijaisena pidetään yritysten ja ihmisten auttamista poikkeuksellisen ajanjakson yli. Luvut tarkentuvat huhtikuun kehysriihessä.

Kaikki toimenpiteet ovat voimassa vain poikkeusjalla, näillä näkymin kolmen kuukauden ajan. Painopiste on niissä yrityksissä, jotka erityisesti kärsivät koronaviruksen seurauksista. Lähtökohtana on hallituksella kuitenkin se, että kaikkia yrityksiä tuetaan.

Hallitus toteuttaa suuren osan työmarkkinajärjestöjen esittämistä asioista.

Yksityisen sektorin työeläkemaksun tilapäinen alennus  toteutetaan mahdollisiimman nopeasti, viimeistään 1.6.ja se on voimassa vuoden loppuun asti. Kasut peritään myöhemmin takaisin kolmen vuoden aikana.

Eläkemaksujen maksuajanjkohjtaa siirretään kolmella kuukaudella. Muutos antaa hankalassa taloudellisessa tilanteessa oleville työnantajille ja yrittäjille joustoa työeläkevakuutusmaksujen suorittamiseen.

YT-neuvottelujen aika lyhenee kahdesta viikosta viiteen päivään. Lomautusoikeus koskee myös määräaikaisia työntekijöitä. Työsuhteen saa koeajalla purkaa myös tuotannollisella ja taloudellisella syyllä. Työntekijälle ei silloin tule karenssia. Jos irtisanotaan kriisin aikana, takaisinottovelvollisuus pitenee 9 kuukauteen.

Työttömyysturvan omavastuupäivät poistetaan. Jokainen työttömäksi jäänyt pääsee siis työttömyysturvan piiriin heti.

Työttömyyspäiväraha ulotetaan myös yksinyrittäjiiin ja freelancereihin poikkeusolojen aikana. Tuen saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Yritysten kassakriisiä helpotetaan lisätalousarviolla, jonka koko on yhteensä 400 miljoonaa euroa. Yrityksille tullaan tarjoamaan myös valtion takaamia lainoja, joita hallituksen mukaan Finnvera takaa ja pankit jakaa. Elinkeinoministeri Mika Lintilä vetosikin pankkeihin, että myös nämä tarttuisivat aktiivisesti toimiin yritysten tukemiseksi.

Yrittäjäjärjestöt reagoivat nopeasti hallituksen tiedonantoon, ja hyvänä pidettiin yrittäjien työttömyysturvan parantamista, mutta Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vaatii hallitukselta enemmän suoraa tukea.

– Paketissa on useita hyviä ehdotuksia yritysten kassakriisien torjuntaan, mutta järein tukiarsenaali jätetään vielä varikolle. Se ei ole viisasta. Tarvitaan miljardiluokan suoraa tukea eikä vain lainaa, Pentikäinen kommentoi hallituksen esittelemää tukipakettia.

Hallituksen mukaan Suomi pystyy yhteisvastuuseen, kun tilanne on paha. Hallitus edellyttää toimenpiteitä kaikilta tahoilta, myös pankeilta. Kuntia pyydettiin pidättäytymään irtisanomisista, myös kunnille luvattiin valtiolta lisärahaa.

Toimintaedellytykset turvataan, ja jokaisen vastuulla on omalta osaltaan varmistaa, että korona ei leviä. Hallitus vetosi kansalaisiin, jotta kaikki välttäisivät kaikkea sosiaalista kanssakäymistä.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski