Ajankohtaista Korona

Hallitus päätti avata koulut 14.5.

Keski-Hämeen koronauutiset

Hallituksen tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin kertoi, että hallitus on päättänyt avata koulut 14.5. alkaen. Lähiopetukseen palataan porrastetusti. Opetusryhmät on pidettävä erillään ja opetusta annetaan vuoroissa varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Etäopetusta ei tämän jälkeen järjestetä.

Opetusministeri Li Andersonin mukaan koulun avaamisen vaikutus epidemiatilanteeseen on pieni. Hänen mukaansa koulujen avaaminen on turvallista myös koulujen henkilöstölle.

Toisen asteen ja vapaan sivistystyön osalta päätöksiä tehdään myöhemmin. Mahdolliset muutokset kokoontumisrajoituksiin kerrotaan vasta vapun jälkeen 3.5.

Linjaukset lähiopetuksen järjestämisestä:

  1. Tarpeettomia fyysisiä kontakteja vältetään. Oppilaita on tiloissa normaalia vähemmän.
  2. Kouluruokailu järjestetään luokissa
  3. Henkilöstön ei tule siirtyä yksiköstä toiseen.
  4.  Kevätjuhlia ei järjestetä.
  5. Koulua käydään vuoroissa. Pienet aamulla, isommat iltapäivällä.
  6. Opetusryhmät pidetään erillään toisistaan.
  7. Riskiryhmiä suojellaan.
  8. Läpi pandemian voimassa olleet ohjeet pätevät yhä: sairastumisen tai flunssan oireissa ei saa tulla kouluun, kädet pitää pestä usein ja yskiminen pitää tehdä hihaan.
  9. Kunnat eivät voi omalla päätöksellä sulkea koulua, vaikka siellä ilmenisi tartunta.
  10. Kunta ei saa järjestää opetusta etänä.

Toukokuun lisätalousarviossa käsitellään Anderssonin mukaan pitkän etäopetusjakson aiheuttama tuen tarve. Mahdolliset erot oppimisessa halutaan Anderssonin mukaan kuroa kiinni. Kesällä ei ole tarkoitus käydä koulua, joten koulut avataan vain kahdeksi viikoksi.

Hallituksen viesti vanhemmille oli se, että kaikki päätökset, mitä tehdään perustuvat terveysviranomaisten tekemiin arvioihin, ja THL on nyt sitä mieltä, että vaaraa ei ole. Mika Salminen THL:stä kertoi, lasten osuus taudin levittämisessä on erittäin pieni. Suomessa ei Salmisen mukaan ole yhtään lasta ollut sairaalahoidossa tai tehohoidossa. Hänen mukaansa lapset eivät yleensä tartuta aikuisia, jos näin on tapahtunut, kyseessä on hänen mukaansa yksittäinen poikkeustapaus.

Salmisen mukaan koulujen avaaminen on riskitöntä. Koska hallitus luottaa THL:n tilannearvioon, lasten oikeus perusopetukseen ratkaisee koulujen avaamisen.

Tähön vetosi myös opetusministeri Andersson, kun häneltä kysyttiin suhtautumista OAJ:n vetoomuksen koulujen kiinni pitämisestä.

Andersson myös painotti, että lapsilla on 14.5. alkaen normaali lakisääteinen velvollisuus osallistua perusopetukseen. Jos ei osallistu lähiopetukseen, täytyy anoa poissaololupa, muutoin kyseessä on luvaton poissaolo. Lääkärin täytyy aina tehdä se arvio, voiko esimerkiksi riskiryhmään kuuluva oppilas jäädä kotiin tai riskiryhmään kuuluva opettaja tehdä työtään.

Suojavarusteita ei aiota toimittaa kouluihin eikä päiväkoteihin. Käsihygienia ja opetusryhmien pysyminen erillään riittävät pääministeri Marinin mukaan suojaamaan riittävästi. Suojavarusteista pääministeri totesi myös, että se ei ole poliittinen päätös, vaan siihen tarvittaisiin THL:n suositus, jota ei ole annettu.

Pääministeri Marinin mukaan hallituksen tavoitteena ei ole ollut päästää tautia leviämään Suomessa. Myös Salminen oli nyt sitä mieltä, että kenenkään tavoitteena ei ole sairastuttaa ihmisiä. Tähän asti hän on julkisuudessa puhunut taudin hallitun levittämisen puolesta.  Salmisen mukaan pyritään edelleen estämään se, ettei terveydenhuoltojärjestelmä kuormittuisi, mutta se on hänen mielestään ymmärrettävä, että tauti jotenkin joka tapauksessa leviää.

Median esittämissä kysymyksissä Mika Salmiselta kysyttiin, luopuuko THL laumasuojan saavuttamisen ajatuksesta Uudellamaalla tehtyjen vasta-ainetestien valossa. Tähän mennessä 500 tutkitusta vain yhdelle ihmiselle näyttäisi kehittyneen immuniteetti koronaa vastaan, Salmisen mukaan siitä ei voi vielä vetää johtopäätöksiä.

Tiedotustilaisuudessa ovat mukana pääministeri Sanna Marin ja opetusministeri Li Andersson. Paikalla ovat myös STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila, strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen ja THL:n johtaja Mika Salminen.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski