Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Hämeenlinnassa kolme uutta tartuntaa

Keski-Hämeen koronauutiset

Viimeksi kuluneen viikon aikana Kanta-Hämeessä on todettu neljä uutta koronavirustapausta. Niistä kolme on Hämeenlinnasta, jossa on koko pandemian aikana todettu nyt yhteensä 55 tartuntaa. Koko Kanta-Hämeessä tautitapauksia on sairaanhoitopiirin oman ilmoituksen mukaan 128. (26.8.2020)

Yksi tartunnoista on aiemman COVID-19-tartunnan lähikontakti. Toinen on todettu Kanta-Hämeessä testatulta ulkomailta saapuneelta ulkomaalaiselta henkilöltä. Kaksi tartuntaa ovat kotoperäisiä, eikä niiden lähdettä ole pystytty varmuudella määrittämään. Altistuneiden määrä on kuitenkin todennäköisesti vähäinen. Vaikka tartuntatilanne on Kanta-Hämeessä edelleen suhteellisen rauhallinen, jäljittämättömien tartuntaketjujen ilmaantuminen antaa aihetta varovaisuuteen. Karanteenin määrättynä on 26.8. päivämäärällä 17 kantahämäläistä henkilöä.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on todettu viime viikon aikana yksi uusi koronavirustartunta. Hollolassa ei ole ollut uusia tartuntoja heinäkuun jälkeen, niitä on edelleen 14. Yhteensä varmistettuja koronavirustartuntoja on nyt koko Päijät-Hämeessä 131. (24.8.) Kaksi potilasta on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa.

18.-26.8. koko Suomessa todettiin 226 uutta tautitapausta.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski