Korona Hämeenkoski

Heinsuon koulussa koronatartunta

Keski-Hämeen koronauutiset

Heinsuon koulussa Hollolassa on todettu opetushenkilöstöön kuuluvalla jäsenellä koronavirustartunta. Tästä johtuen Hollolassa on ryhdytty välittömiin toimenpiteisiin oletettujen altistumisten rajaamiseksi ja hillitsemiseksi. Hyvinvointikuntayhtymän infektiolääkärin ohjeistuksen perusteella kuusi henkilökunnan jäsentä sekä noin 40 oppilasta on siirretty kotikaranteeniin alustavan arvion mukaan noin kahdeksi viikoksi. Kaikki asiaosaiset on tavoitettu.

Kotikaranteeniin ohjattujen osalta koulu toteutetaan ennakkosuunnitelmien mukaisesti etäopetuksena ja kevätlukukaudella 2020 kokeiltujen toimintamallien mukaisesti niin opetuksen kuin ruokapalvelujen suhteen. Kaikkien muiden oppilaiden osalta koulutyö jatkuu normaalisti lähiopetuksena, huomioiden koronaviruksen aikaiset hygieniasuositukset.

— Lisätoimenpiteenä olemme rajanneet yhteistyötä Heinsuon ja Salpakankaan koulujen osalta. Kummankaan koulun yhteiset opettajat eivät liiku toistaiseksi koulujen välillä, lukuun ottamatta ulkona tapahtuvaa liikunnanopetusta. Ne oppilaat, joilla on ollut opetusta molemmissa kouluissa (valinnaisaineet) eivät liiku koulujen välillä vaan toimivat fyysisesti ainoastaan omassa koulussaan, ja heille opetus järjestetään vaihtoehtoisilla tavoilla, Hollolan tiedotteessa kerrotaan.

Kaikkien muiden lasten ja oppilaiden osalta, niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin, toiminta jatkuu Heinsuon koulussa normaalisti ohjeistusta ja hygieniasuosituksia noudattaen.

— Varaudumme mahdollisiin muutoksiin ja toimintaohjeita päivitetään tilanteen mukaisesti.  Tiedotamme mahdollisista muutoksista viipymättä aina, kun uutta tietoa on saatavilla tai sen katsotaan muuten olevan tarpeen. Tilanne Hollolassa on tällä hetkellä kaikesta huolimatta rauhallinen, toteaa Hollolan kunnan hyvinvointijohtaja Matti Ruotsalainen kunnan lähettämässä tiedotteessa.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski