Korona Pitäjät Keski-Häme

”Jokainen mummo on meidän kaikkien mummo”

Kuvituskuva: Colourbox

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri toivoo yhteisvastuullisuutta koronataistoon.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiedotustilaisuudessa johtajaylilääkäri Sally Järvelä ja viestintäjohtaja Iisakki Kiemunki ottivat kantaan myös niihin taustasyihin, miksi Kanta-Hämeessä ollaan nyt kiihtyvää vauhtia kulkemassa kohti koronan leviämisvaihetta. Sen lisäksi, että Kanta-Hämeen sijainti HUSin alueen ja Pirkanmaan välissä luonnollisesti ihmisten liikkuessa kuljettaa tartuntoja myös Hämeeseen, oli myös asenneilmapiirissä molempien mielessä toivomisen varaa.

­– Rauhallisen kesän jälkeen ihmisten oli ehkä vaikea hahmottaa sitä, että viranomaisten suositukset eivät ole mielipiteitä, vaan niiden antamiselle on aina painavat perusteet, sanoi Sally Järvelä. Hän kertoi, että sairaanhoitopiirissä ollaan hyvin huolellisia siinä, että tiedotteet laadittaisiin sellaisina, että niissä olisi mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa, koska mitään hysteriaa ei haluta lietsoa.  Myös terveydenholto haluaa, että yritykset pysyisivät pystyssä, että harrastuksia pystyttäisiin jatkamaan, ja juuri sen vuoksi suosituksia annetaan.

– Ymmärrän senkin, että oman alueen suosituksia voi olla vaikea ottaa vakavasti, kun niistä valtakunnan tasolla riidellään julkisesti, mutta kyllä me toivomme, että täällä maskisuositukset otettaisiin velvoittavina, ja onneksi niitä onkin nyt alkanut näkyä julkisissa kulkuvälineissä ja kaupoissa enemmän, sanoi Järvelä.

­– Hyvin yleisesti keskustellaan nyt siitä, että korona olisi esimerkiksi yhtä vaarallinen tai jopa lievempi sairaus kuin influenssa, kun kaikki se tieteellinen fakta, mitä sairaanhoidon ammattilaisilla on käytettävissään, osoittaa, että korona on jopa kymmenen kertaa kausiflunssaa vaarallisempi, sanoi Iisakki Kiemunki

– Kun tautia ei Suomessa ole päästetty leviämään laajasti, vaan on tiukasti käytetty esimerkiksi valtakunnallisia eristystoimia, niin tietenkin tämän hetken ”totuus” taudista näyttää toisenlaiselta. Korona ei ole Suomessakaan vaaraton, vaan me olemme onnistuneet pitämään tautia kurissa, Kiemunki painotti. Hän kehotti vertaamaan tilannetta niihin maihin, missä toimenpiteet eivät ole olleet yhtä voimakkaita, tai jotka nyt ovat meitä muutaman viikon edellä.

­– Sieltä näkee sen, mitä meille voi olla tulossa, jos suosituksia ei noudateta, Kiemunki totesi ja mainitsi vertailuesimerkiksi vaikkapa Ranskan, jossa koronan toinen aalto on parhaillaan käynnissä ja tautiin on tähän mennessä kuollut jo yli 33 000 ihmistä.

Nykyisin jokaisella ihmisellä on se oma totuutensa, totesi myös Järvelä ja mietti keinoja, millä sairaanhoitopiiri voisi saada ihmiset ymmärtämään, millaisessa totuudessa esimerkiksi Kanta-Hämeen keskussairaalassa ja perusterveydenhuollossa joudutaan asian kanssa elämään.

– Meillä on esimerkiksi normaalisti käytössä viisi tehohoitopaikkaa. Selviämme normaalitoiminnoin vielä siitä, että yhtä aikaa tehohoidossa on kolme COVID-tehohoitopotilasta. Jos tulee se neljäs, joudumme jo sulkemaan osan leikkaussalikapasiteetista ja siirtämään väkeä koronapotilaiden hoitoon.

– Tehohoidossakin korona on vaativampi kuin kausi-influenssa jo pelkästään senkin takia, että hoitojaksot ovat siinä paljon pitempiä, Järvelä sanoi.

– Korona vaikuttaa aivan kaikkeen, sen vuoksi toivoisin, että ihmiset ottaisivat sen vakavasti silloinkin, kun se ei suoraan kosketa heitä itseään. Tasavallan presidenttikin vetosi siihen, että yhdessä tässä ollaan koko kansa. Kovasti toivon, että Hämeessäkin ajateltaisiin, että jokainen mummo on meidän kaikkien mummo, eikä niin, että korona on vaarallinen vain riskiryhmille, vetosi Järvelä.

– Sairaalassa pystytään antamaan hoitoa ja yhteiskunnassa voidaan antaa suosituksia, mutta kyllä se on se yksilön valinta, mikä ratkaisee sen, miten tässä onnistutaan. Jokainen valitsee itse sen, käyttääkö maskia, kun menee julkiseen tilaan. Meille jää sitten sellaisia valintoja, että mistä saadaan yhtäkkisesti 20 ihmistä töihin viikonloppuna, kun pitää yrittää tavoittaa 70 ihmistä siitä tartuntaketjusta, joka sieltä julkisesta tilasta lähtee leviämään, Järvelä kuvaili tilanteen hankaluutta.

­– Kun altistumisesta saadaan tieto, meillä on vain yksi vuorokausi aikaa tavoittaa kaikki altistuneet, ettei tartuntaketju lähtisi leviämään. Tuohon viimeisimpään 70 altistuneen tavoittamiseen ammattilaisiltamme kului 130 työtuntia.

Järvelä halusi kuitenkin painottaa sitä, että koronaa ei tietenkään kukaan tahallaan levitä. Tauti on tartuttavimmillaan silloin, kun se ei vielä oireile, joten syyllisiä ei kannata lähteä etsimään. Jos asenneilmapiiri antaa enemmän tilaa esimerkiksi kasvomaskin laajemmalle käytölle, jos kaikki henkilökohtaisesti huolehtivat turvaetäisyyksistä ja käsi- ja yskimishygieniasta, kaikki ovat paremmassa turvassa.

– Epidemiologisesti, jos virus ei muunnu, se kiertää väestössä niin kauan kunnes 80 prosenttia väestöstä on sen sairastanut tai kunnes tautia vastaan on saatu kehitettyä rokote. Toki virukset myös yleensä muuntuvat, mutta ennen rokotteen valmistumista meillä voi olla edessämme vielä aika monta aaltoa, sanoi Järvelä, joka itse uskoo rokotteen olevan vasta ensi syksynä sellaisessa vaiheessa, että yhteiskunta voidaan kunnolla avata.

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski