Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Julkinen liikenne vähenee

Keski-Hämeen koronauutiset

Liikenneministeri Timo Harakka kertoi hallituksen tiedotustilanteessa, että bussiliikenteestä voidaan sulkea tässä vaiheessa 50 prosenttia. Tavoitteena on taata välttämätön työmatkaliikenne, vaikka julkisen liikenteen käyttö on vähentynyt oleellisesti, kun yritykset ovat siirtyneet etätöihin.

Huoltovarmuuden takaamiseksi tavara- ja jakeluliikenne toimivat normaalisti. Kuljetusliikenteen ajo- ja lepoaikoja on jo sovellettu poikkeusoloihin, ja myös ajokortin uudistamiseen on tehty helpotuksia. 

Jos ajokortti vanhenee ennen toukokuun loppua ja uusiminen edellyttää lääkärinlausunnon toimittamista, voi ajokortin uusia Ajovarman toimipisteessä, ja vaaditun lääkärinlausunnon voi toimittaa jälkikäteen. Lääkärinlausunto tulee toimittaa poliisille kuuden kuukauden kuluessa ajokortin uusimisesta.

Uudenmaan eristys alkoi lauantain vastaisena yönä ja on voimassa 19.4.2020 asti.

Liikenneministeri varoitti kansalaisia tietoverkoissa liikkuvista huijareista. Korona saa liikkeelle myös sitä hyödyntävät rikolliset. Yhtään epäilyttävää linkkiä ei nyt pidä klikata.

Uutiseen lisätty 28.3. tarkennus ajokortin uusimisen helpotuksiin ja linkki Liikenne- ja viestintäviraston tiedotteeseen. Ajokortin uudistamiseen on tehty helpotuksia epidemian vuoksi. Joustavuus koskee kuitenkin lääkärintodistuksen toimittamista, ei ajokortin uusimista itsessään.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski