Korona Keski-Häme

Kanta-Hämeen kolmas koronavirustartunta todettu Riihimäellä

Koronavirus. Kuvituskuva: Colourbox

Matkalta Pohjois-Italiasta palanneelta työikäiseltä naiselta on todettu koronavirustartunta maanantaina 9. maaliskuuta. Riihimäkeläinen nainen palasi Suomeen lennolla lauantaina 7. maaliskuuta.

Nainen oli matkalla yhdessä puolisonsa kanssa, joka on testattu negatiiviseksi. Puolison tilan seuraamista jatketaan.

Suomeen paluunsa jälkeen pariskunta oli ollut vapaaehtoisessa eristyksessä kotonaan, eikä muita lähikontakteja matkan jälkeen Suomessa ole. Sairastunut nainen on nyt kotieristyksessä ja puoliso määrättynä kotikaranteeniin. THL kartoittaa lentokoneessa mahdollisesti altistuneita matkustajia.

Pariskunta on hyväkuntoinen ja heidän tilansa kehittymistä seurataan ja tarvittaessa hoidetaan yhteistyössä Riihimäen seudun terveyskeskuskuntayhtymän kanssa.

Jos kansalainen epäilee itsellään koronavirustartuntaa, toimintaohje väestölle on edelleen ennallaan: puhelimitse yhteys perusterveydenhuoltoon tai ilta-aikaan ja viikonloppuisin Kanta-Hämeen keskussairaalan Ensiapuun, puh. 03 629 4500. Koronaviruksen näytteenottoon saapuville henkilöille on järjestetty oma sisäänkäynti päivystysklinikalle tai näyte voidaan hyväkuntoisilta ottaa myös autossa.

Päijät-Hämeessä ei vielä ole todettu korona-virustartuntoja. Uudenmaan tartunnoista yksi on Ylen uutisen mukaan ollut Päijät-Hämeellä mökkeilevällä helsinkiläisnaisella, mutta vapaa-ajan asunnon sijaintikuntaa ei ole kerrottu.

Ulkoministeriön matkustussuositus: Vältä tarpeetonta matkustamista koko Italiaan.

THL seuraa kansainvälistä tilannetta ja päivittää tietoja sivulle:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19  

Tietoa taudista: koronavirus COVID-19
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19

Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/usein-kysyttya-koronaviruksesta-covid-19

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski