Korona Hauho Lammi Tuulos

Kävitkö tiistaina Hämeenlinnan Prismassa?

Keski-Hämeen koronauutiset

Vaikka valtakunnallinen koronatilanne ollaan saamassa tasoittumaan, kun kaikki rajoitustoimet on otettu käyttöön, on tilanne Hämeenlinnassa edelleen huolestuttava. Perjantain aikana sairaanhoitopiirin alueella todettiin 12 uutta COVID-19-tartuntaa. Tapauksista kahdeksan on Hämeenlinnan seudulta ja neljä Riihimäen. Kahdeksan potilaan osalta tartuntaketjut ovat selvillä, kolme heistä on sairastunut karanteenin aikana. Kaksi tartuntaa on peräisin ulkomailta ja kahden tartunnanlähde on epäselvä tässä vaiheessa.

Henkilöt, jotka ovat olleet Hämeenlinnassa ravintola Kaimassa maanantaina 14.12. kello 11.10-11.50, ravintola Iloisessa kulkijassa sunnuntaina 13.12. kello 15-17 tai Prismassa tiistaina 15.12. kello 16.00-17.15  ovat mahdollisesti altistuneet koronavirustartunnalle. Heitä pyydetään tarkkailemaan terveydentilaansa huolellisesti ja hakeutumaan testiin, jos koronainfektion oireita ilmenee.

Kaikkiaan Kanta-Hämeessä on pandemian aikana todettu yhteensä 610 tartuntaa.

Tarkennetut suositukset voimassa 17.1.2021 asti

Torstaina maakunnan pandemiaryhmä käsitteli koronavirustilannetta kokouksessaan torstaina 17. joulukuuta. Maakunnan todettiin edelleen olevan vahvasti niin sanotussa epidemian leviämisvaiheessa, vaikka alueellisesti tilanne vaihtelee. Ryhmä päätti jatkaa ja tarkentaa aiemmin linjattuja suosituksia epidemian rajoittamiseksi 17. tammikuuta 2021 asti.

– Epidemiologisesti tämä on ajanjakso, jolla muutos voidaan nähdä ja voidaan todeta myös joulunvieton mahdollisesti aiheuttama uusi nousu tapausmäärissä. Suositusten jatkoa tammikuun loppuun asti pidettiin liian pitkänä ajanjaksona näin epävarmassa tilanteessa. Maakuntaryhmä tekee loppiaisen jälkeen jatkoarvion asiasta, perustelee maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Suositukset 17.1.2021 asti

1) Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi tai osallistuttavaksi.

2) Yleisötilaisuuksien osalta suositellaan niin ikään pidättäydyttävän yli 10 henkilön tilaisuuksista. AVI on antanut asiasta määräyksen 10.1.2021 asti.

3) Kantahämäläisille suositellaan välttämään tarpeetonta matkustamista leviämisvaiheen alueille tai leviämisvaiheen aikana alueelta muualle.

4) Opetustoimen osalta mahdolliset tilaisuudet järjestetään ilman yleisöä ja huolellisesti turvatoimista (maskit, turvavälit, käsihygienia) huolehtien. Lisäksi juhlallisuudet järjestetään ”hiljaisesti” eli ilman kuorolaulua tai puhallinsoitin- tai lauluorkesterien esiintymistä. Tällaiset ja vastaavat tilaisuudet järjestetään vain omassa luokassa tai ryhmässä tai ei lainkaan.

5) Toisen asteen oppilaitoksissa on voimassa kasvomaskien täysimääräinen käyttö ja etäopetukseen siirrytään ns. hybridistrategian mukaisesti niiltä osin kuin se on soveltuvaa. Varaudutaan myös tilanteen pahentuessa siirtymään täysimääräiseen etäopetukseen, mikäli epidemiatilanne vielä merkittävästi vaikeutuu.

6) Perusopetuksen yläluokkien (luokat 7.-9.) osalta jatketaan täysimääräisesti kasvomaskien käyttöä.

7) Kuntien järjestämän aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnan (mukaan lukien kansalaisopistot ja liikuntaryhmät) sekä taiteen perusopetuksen ryhmätoimintojen osalta jatketaan sulkutoimia. Opetustoiminta tai harrastus, joka on järjestävissä etänä, voi jatkua.

8) Kunnat jatkavat suositustaan tilojaan käyttävien seurojen osalta tilapäisestä toiminnan sulkemisesta aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnassa. Kuntien sulkemien harrastus- ja liikuntatilojen sulku jatkuu. Uimahallien saunojen ja muiden julkisten saunojen käyttökieltosuositus jatkuu. Mikäli tällaisia tiloja pidetään kunnan taholta auki, pukutilojen osalta esim. uimahallien suositellaan sulkevan vähintään 2/3 paikoistaan.

9) Riskiryhmien suojaamisen osalta julkiset ja yksityiset palveluntuottajat jatkavat ja kehittävät omassa toiminnassaan suojaustoimenpiteitä, mukaan lukien henkilöstön suojainten käyttö ja hygieniatoimet sekä turvallisten vierailutilojen ja -käytäntöjen luominen ja käyttöönotto.

10) Kunnat jatkavat julkisten tilojen toiminnan rajaamista tai sulkemista epidemiatilanteen vaatimalla tavalla. Tämä koskee muun muassa kirjastojen, museoiden, teattereiden ja jäähallien toimintaa.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta ryhmä kävi keskustelua ja suosittelee pidättäytymään alle 10 henkilön pienryhmätoiminnassa. Ryhmäharrastuksia voi siis jatkaa soveltuvissa paikoissa siten, että osallistujat jaetaan erillisiksi, alle 10 henkilön ryhmiksi.

Lisäksi etätyösuositus jatkaa voimassaoloaan leviämis- ja kiihtymisvaiheen ajan.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski