Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Keski-ikäinen riskiryhmän potilas kuoli koronaan Kanta-Hämeessä

Koronavirus. Kuvituskuva: Colourbox

Yksi henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä

 Keski-ikäinen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella asuva henkilö on menehtynyt 25. maaliskuuta 2020 koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta.

Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapaukseen liittyen ei anneta lisätietoja. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri esittää syvimmän osanottonsa menehtyneen läheisille.

Tällä hetkellä Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa kaksi muuta COVID-19-potilasta. Tartuntoja on todettu Kanta-Hämeen alueella tähän mennessä yhteensä 20 kappaletta, joista yksi potilas on Varsinais-Suomen alueelta. Tiistaina 24. maaliskuuta valmistuneista näytteistä varmistui yksi uusi COVID-19-tartunta. Tartunnan saanut henkilö oli aiemmin tartunnan saaneen lähikontakti.

Kanta-Hämeessä edelleen kaikkien todettujen tapausten tartuntaketjut ovat olleet jäljitettävissä.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski