Korona Hauho Lammi Tuulos

Koronaluvuissa selvä lasku Kanta-Hämeessä

Sally Leskinen. Kuva: KHSHP

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mediainfossa kerrottiin hyviä uutisia. Koronan tartuntaluvut ovat laskeneet 1–8 tapaukseen päivässä, ja sairaalakuormituksen määrä on pysynyt tasaisena. Ilmaantuvuus on edelleen leviämisvaiheessa, mutta laskenut niin merkittävästi (67/100 000), että johtajaylilääkäri Sally Leskinen uskoo, että Kanta-Hämeessä palataan vielä huhtikuun aikana kiihtymisvaiheeseen.

Epäselvien tartuntaketjujen määrä on Kanta-Hämeessä koko pandemian ajan pysynyt pienenä, ja selvitystyö halutaan edelleen pitää tehokkaana niin, että tartuntaketjut saadaan jatkossakin pidettyä lyhyinä. Torstaihin 8.4. mennessä Kanta-Hämeen alueella on todettu yhteensä 1544 tartuntaa. Karanteenissa on tällä hetkellä 580 henkilöä. Tautiin menehtyneitä on sairaanhoitopiirin alueella nyt 18.

Leskinen kiitteli kantahämäläisiä rajoitusten hyvästä noudattamisesta. Erityisesti sukulaisten ja ystävien tapaamisista syntyneiden tartuntaketjujen määrä on vähentynyt, eikä harrastusten parista ole enää tullut tartuntoja lainkaan. Oma koti on tartuntapaikkana tällä hetkellä listan kärjessä, joka sekin osaltaan kertoo siitä, että ohjeitten mukaisesti sosiaalisia kontakteja on vältetty, ja koronaluvut ovat kääntyneet laskuun.

Rajoitusten lievennyksiä aletaan Leskisen mukaan käynnistää vaiheittain siten, että aina yhden rajoituksen purkamisen jälkeen seurataan sen vaikutusta kokonaistilanteeseen, ennen kuin seuraavaan lievennykseen siirrytään. Ensimmäiseksi koulut siirtyvät lähiopetukseen, esimerkiksi Tavastian lukioissa alkaa lähiopetus vuoroviikoin ensi maanantaina. Yleisötilaisuuksien osallistujamääriä tullaan todennäköisesti kuitenkin rajoittamaan vielä toukokuussa.

– Jos tartuntaluvut säilyvät nykyisellä tasolla, voisi kesäkuussa olla mahdollista nostaa toivottavasti osallistujamääriä jo viiteenkymmeneen tai enemmänkin, Leskinen arvioi.

Rokotuksista on Leskisen mukaan keskusteltu jo koronanyrkissä, ja tänään maakuntaryhmä ottaa kantaa siihen, voidaanko Astra Zenecan rokotetta käyttää pääkaupunkiseudun tavoin myös niille yli 65-vuotaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin. Astra Zenecaan on todettu liittyvän erittäin matala riski veritulppiin, eikä sitä suositella käytettäväksi kaikille. Tarkennuksia ohjeistukseen alle 65-vuotiaiden osalta odotetaankin Leskisen mukaan  kuumeisesti.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat