Korona Hauho Lammi Tuulos

Muuntoviruksia todettu myös Kanta-Hämeessä

Sally Järvelä. Kuva: KHSHP

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiedotustilaisuudessa käytiin torstaina läpi sekä tautitilannetta ja rokotusohjelmaa että tartuntojen jäljittämisen tueksi käyttöön otettua sähköistä kyselylomaketta. Johtajaylilääkäri Sally Järvelän mukaan muuntoviruksia on havaittu myös Kanta-Hämeessä, mutta havaitut ketjut on saatu hyvin rajattua, eikä jatkotartuntoja ole tullut.

Viime viikolla vähän rauhoittunut tartuntatilanne on taas heikentynyt, ja Kanta-Häme on johtajaylilääkäri Sally Järvelän mukaan tukevasti leviämisvaiheessa. Ilmaantuvuus on noussut yli 50 tapaukseen sataa tuhatta asukasta kohti, kun leviämisvaiheen raja on 25–50. Myös positiivisten tapausten osuus testatuista on korkea, 2,9 prosenttia, kun leviämisvaiheen raja on 2.

Tilannearviota vaikeuttaa Järvelän mukaan edelleen se, että testien määrä on alhainen. Järvelä toivookin ihmisten hakeutuvan testeihin vähäisilläkin oireilla. Myös herkästi tarttuvaa muuntovirusta on tavattu Kanta-Hämeessä, mutta se on Järvelän mukaan saatu hyvin rajattua, eikä jatkotartuntoja ole tullut.

Koronavirustartunnat tulevat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi ulkomaan matkoilta ja perhetapaamisista. Valtakunnallisessa tiedotustilaisuudessa vedottiinkin torstaina siihen, että ihmiset välttäisivät matkustamista ja noudattaisivat tiukasti karanteenisäädöksiä silloin, kun palaavat ulkomailta Suomeen.

Järvelä kuitenkin haluaa katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin:

– Uskon, että tämä vuosi tuo meille kaikille toivoa, Järvelä totesi tiedotustilaisuudessa. Suurimmaksi pullonkaulaksi hän arvioi tällä hetkellä sen, että rokotteita on saatu maakuntaan vasta niin pieniä määriä. Tammikuussa Kanta-Hämeen saama viikoittainen rokotemäärä on alhainen, mutta helmikuussa odotetaan lisää rokotteita myös maakuntiin.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin arvio rokoteaikataulusta julkaistiin tiedotustilaisuudessa:

Helmikuu

  • 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat
  • 75–79-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat
  • 70–74-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat.

Helmikuu – Maaliskuu

  • Edellisten 2. rokotteet
  • Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus.
  • Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus. Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.

Laajat yleisörokotukset käynnistyvät näillä näkymin huhtikuussa, ja niiden järjestämisen yksityiskohtia suunnitellaan parhaillaan. Harkinnassa ovat Järvelän mukaan niin laajat massarokotukset isoissa tiloissa kuin drive in -tyyppiset rokotukset, joissa mallia otettaisiin tehdyistä koronatesteistä.

Jäljitys käyntiin jo testiin tultaessa

Kanta-Hämeessä on otettu käyttöön uusi työkalu koronatartuntojen jäljittämiseksi. Koronatestiin tulija täyttää verkossa kyselylomakkeen jo testipäivänä. Yksityiskohdat arjen tapahtumista unohtuvat nopeasti, ja koska testivastausten viive voi olla kolmekin päivää, on tapahtumia vaikea enää jälkikäteen muistaa.

Jos henkilö todetaan testeissä negatiiviseksi, mutta hänellä tulee myöhemmin uusi tartuntaepäily, tulee kysely täyttää tällöin uudestaan. Näin saadaan juuri sitä ajanjaksoa koskeva mahdollinen altistuminen jäljitettyä.

Kyselyssä ei ole oireisiin liittyviä kysymyksiä, vaan siinä kysytään esimerkiksi, millaisia lähikontakteja henkilöllä on ollut ja asuuko samassa taloudessa muita henkilöitä sekä missä henkilö on asioinut tartuttavuusaikana. Tartuntojen jäljittäminen perustuu tartuntatautilakiin ja tietoja pääsevät käsittelemään vain terveydenhuollon ammattilaiset. Rekisteritiedot poistetaan pandemian päätyttyä.

Kysely täytetään sähköisesti osoitteessa omaraitti.fi ja täyttäminen vaatii vahvan sähköisen tunnistautumisen.

Kaikille tartunnan saaneille soitetaan jatkossakin henkilökohtaisesti riippumatta siitä, onko henkilö jo vastannut kyselyyn. Kyselyn täyttäminen ennakkoon kuitenkin tehostaa puhelinasiointia. Mikäli henkilön ei ole mahdollista täyttää kyselyä sähköisesti, tehdään kartoitus edelleen puhelimitse.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski