Ajankohtaista Korona Keski-Häme

Opetusministeri: apua saa, ja sitä pitää pyytää

Keski-Hämeen koronauutiset

Hallituksen tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa keskityttiin kouluasioihin. Erityinen huoli opetusministeriössä on niistä lapsista, joiden vanhemmilla ei ole riittävästi kapasiteettia tukea lapsiaan etäopinnoissa.

Opetusministeri Li Andersson painotti, että koululaiset ovat oikeutettuja kouluruokaan. Linjaus lähikontaktien välttämisestä otettava huomioon. Sellaiset oppilaat olisi löydettävä, joille päivittäinen kouluruoka on erityisen tärkeä hyvinvoinnin ja riittävän ravinnonsaannin kannalta.

Hämeenlinna on jo tehnyt päätöksen ruokapakettien jakamisesta perheille. Ruokapaketit jaetaan avoinna olevista kouluista ja Hauhon päiväkodista. Jakelun toteutuksesta tiedotetaan Wilman kautta tarkemmin tämän viikon aikana.

Hollolassa ruokapaketit ovat tarjolla kaikille koululaisille. Hollolan kunta järjestää perusopetuksen 1.– 9. luokkien etäopetuksessa oleville oppilaille mahdollisuuden kouluruoan noutoon kolmena päivänä viikossa. Kyseessä on kouluruokaa vastaava kylmäateriapakkaus, joka sisältää pääruoan ja salaatin tai tuorepalan. Ateriapakkaukset tehdään oppilaan kahden–kolmen päivän lounasruokatarpeeseen. Oppilas tai huoltaja voi noutaa kouluateriat perheille ilmoitetuista jakelupisteistä.

– Ruokaa tarjotaan Hollolassa kaikille oppilaille, ei vain vähävaraisille, kertoo apulaisrehtori Maria Keskinen Hämeenkosken koulusta.

– Ensimmäisenä päivänä 31.3. koululta haettiin noin 45 ruokapakettia Hämeenkosken ala- ja yläkoululaisille.

Apua kannattaa pyytää

Lähiopetus riippuvainen vanhempien mahdollisuudesta tukea lapsiaan lähiopetuksen aikana. Koulunkäynnin ohjaajien ja kuraattoreiden työpanosta tarvitaan ja tukea oppimiseen pitäisi tarjota etäyhteyksien avulla sitä tarvitseville.

Mikäli oppilaaseen ei saada lainkaan yhteyttä, vertautuu asia ministerin mukaan normaalitilanteessa siihen, että oppilas ei saavu ollenkaan kouluun. Koululla on silloin velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin yhteyden saamiseksi. Perhe voi halutessaan saada apua kunnan sosiaalitoimesta. Myös etsivää nuorityötä voi käyttää apuna. Vakavissa tapauksissa voidaan konsultoida lastensuojelua.

– Tärkeintä on, että tuen tarve huomataan ja ryhdytään toimenpiteisiin heti, sanoi opetusministeri Li Andersson.

– Apua saa ja sitä pitää pyytää myös tässä tilanteessa.

Kunnille annetaan hänen mukaansa lisää resursseja myös sen varmistamiseen, että kaikki saavat tarvitsemansa tuen sen jälkeen, kun kouluihin päästään palaamaan.

Hämeenlinnasta apua oppilashuoltoon saa kaupungin sivuilta ja nuorten tukipalvelu Topparista.

Hollolan oppilashuollon yhteystiedot löytyvät Hollolan sivuilta peda.netistä.

Valmistumisjuhlat epidemian jälkeen

Hallitus haluaa varmistaa, että keväällä valmistuvien siirtyminen seuraavalle koulutusateelle tai työelämään sujuu hyvin. Opetushallitus valmistaa parhaillaan poikkeusasetusta päättöarviointien tekemistä poikkeusoloissa.

Ammatillisen koulutuksen näytöissä priorisoidaan tänä keväänä valmistuvat ja näytöt voi suorittaa työpaikanomaisissa olosuhteissa. Valmistumisjuhlat halutaan järjestää epidemian jälkeen valtakunnallisesti yhteisenä päivänä sekä ylioppilaille että ammattiin valmistuville.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski