Kulttuuri

Enemmän tarinankertoja kuin tutkija

Marjatta Tuomiston juuret ovat syvällä Alvettulan mullassa. Kuva: Tanja Lupari

– Mummu antoi minulle ikivanhan sukukirjan ja tokaisi, että tätä rupeat sitten joskus täyttämään. Siitä se kipinä syntyi, muistelee hämeenlinnalainen kylä- ja sukututkija sekä kirjailija Marjatta Tuomisto.

Hyömäen ja Alvettulan rajamaastossa lapsuutensa viettäneen Tuomiston suhde kotiseutuun ei ole katkennut, vaikka hän muutti pois Hauholta jo 60-luvulla. Elämä kuljetti Tuomistoa ensin Hämeenlinnaan, sieltä piiaksi Porvooseen.
– Opiskelin Hämeenlinnassa ammattikoulussa ja valmistuin laitoskeittäjäksi. Porvoon herrainperhe oli loistava työpaikka, siellä opin todella laittamaan ruokaa.
Perheen perustamisen myötä hän muutti Helsingin kautta Sipooseen.
– Olin lasten kanssa muutaman vuoden kotona kunnes perustin koti- ja juhlapalvelun, jota pyöritin siskoni kanssa kymmenen vuotta. Myös silloinen mieheni teki paljon töitä yrityksen eteen. Mieheni sairastuttua jouduimme kuitenkin myymään yrityksen, koska mahdollisuutta lisäväen palkkaamiseen ei ollut.
Tuomisto toimi miehensä omaishoitajana tämän kuolemaan saakka ja muutti kaksikymmentä vuotta sitten takaisin Hämeenlinnaan.
– Meillä oli tarkoituksena tulla Hämeeseen sitten, kun lapset ovat isompia. Elämä kuitenkin muistutti raskaalla tavalla, ettei ole olemassa sellaista hetkeä kuin “sitten kun”, Tuomisto toteaa ja on pitkään hiljaa.
– Haaveeni paluusta kuitenkin toteutui ja Hämeenlinnassa tunsin olevani taas kotona, toinen poikanikin asuu täällä perheensä kanssa, kahden lapsen äiti ja viiden lapsenlapsen mummi kertoo.
– En muuttanut takaisin Hauholle, koska tykkään käyttää julkista liikennettä, Tuomisto naurahtaa.

Juuret syvällä Alvettulan maassa

Tuomiston työhuoneen seinä on täynnä kehystettyjä valokuvia. Yhdessä niistä istuu pieni poika naisen sylissä.

– Siinä on minun vaarini ja hänen mummunsa. Olin monesti pohtinut omaa mummolaani Alvettulassa, ketä siellä on aikoinaan asunut ja mitä kaikkea siellä on tapahtunut.
Hämeeseen paluun myötä Tuomisto paneutui kunnolla oman sukunsa historiaan.
– Sukuni on Hauholta ja Luopioisista, tiedot sen vaiheista olivat ikäänkuin vain odottamassa ”perusteellista pöyhintää”.
Tuomisto kokee olevansa enemmän tarinankertoja kuin tutkija.
– En ole koskaan perustanut pelkistä synnyin- tai kuolinajoista. Haluan tietää, mitä kylän sosiaalisessa ympyrässä on tapahtunut: mistä ihmiset ovat tulleet, mitä tehneet työkseen, missä asuneet aiemmin, kenen naapureina, milloin talot ja tönöt on rakennettu tai vaihtaneet omistajaa ja miksi.
– Halusin päästä pintaa syvemmälle ja löytää sieltä omat juureni, tavallaan rakentaa uusia kerroksia jo olemassa olevan tiedon päälle.
Ensimmäiseksi Tuomisto otti yhteyttä hauholaiseen tietäjään Salme Pohjolaan.
– Salmella oli Hauhon kirjastossa kotiseutukirjan julkistamisjuhla. Kukkia viedessäni sanoin hänelle, että tiedän Salme sinut, mutta sinä et tunne minua. Siitä se alkoi. Salme oli opettajani ja opastajani, hän luki ensimmäisiä tekstejäni kunnes antoi lopulta “synninpäästön” ja totesi että nyt sinulla on oikeus kirjoittaa. Sitten minä kirjoitin, tutkin ja taas kirjoitin.

“Kolmessa sorassa olen ollu ja kaikki hävinny”

Tuomiston kirjoituksiin ja aineistoihin on voinut tutustua Hauhon joululehdissä, Häme-Wikissä sekä hänen kotisivuillaan. Tutkimusaineistoja, haastatteluja ja dokumentteja löytyy Hämeenlinnan ja Hauhon kirjastojen kotiseutuosastoilta. Tuomisto on myös ohjannut Hauho-seuralle kyläkävelyitä.

– Minusta on tärkeää, että kaikki mahdollinen tieto on kaikilla käytössä, riippumatta siitä kuka tiedon on kerännyt. Nyt 92-vuotiaalla äidilläni on todella hyvä muisti ja hän on ollut minulle suurena apuna muistitiedon keräämisessä. Paljon tiedän sellaisia asioita, joita ei ehkä tarvitsisi edes tietääkään, Tuomisto huokaisee.
Suurin ponnistus oli vuonna 2014 julkaistu kirja 1918 – Taistelukuvauksia Pälkäneen Laitikkalan ja Hauhon rintamalla.
– Vaarini Ilmari Kuusela oli punaisten lähettinä. Hän osallistui myös talvi- ja jatkosotiin. Hänen tokaisunsa “kolmessa sorassa olen ollu ja kaikki hävinny” jäi vaivaamaan mieltäni. Jo lapsena näin keittiön ikkunasta Tapolan pellolla olevan punaisten haudan, jonne vappuna kokoontui useita linja-autollisia ihmisiä tuomaan kukkia. Haudasta ei paljon puhuttu muuten kun ”kauttarantain” sana sieltä, lause täältä, ja meitä lapsia kiellettiin menemästä sinne pällistelemään.
Salamyhkäiset tarinat tulivat kuitenkin Tuomiston uniin painajaisina.
– Näin unia Alvettulan sillan lähellä tapahtumasta, jossa Tapolan talon tytär oli saanut kuolettavan osuman kuulasta. Unessani tyttö seisoi lähellä Alvettulanjoen rantaa ja se tyttö olin minä.
Tuomisto päätti selvittää, mitä kylässä oli vuonna 1918 oikein tapahtunut.
– Seitsemän vuoden ajan laskin ruumiita, etsin, kaivelin ja hain tietoa. Se oli raskas työ saattaa valmiiksi, kyllä siinä tuli monesti itku. Mutta jotenkin vaan tiesin, että tämä kirja minun on tehtävä.
Samalla hän halusi selvittää vaarinsa sotavaiheet.
– Vaarini jatkosota-aika, jonka työnimenä on Helvetin porteilla, tulee jossain vaiheessa kirjastoon kotiseutuosastolle tai Häme-Wikiin.
Kirjaa tehdessään Tuomisto kävi läpi valtavan määrän kirjallisuutta ja dokumentteja.
– Kirjan tapahtumat perustuvat muistitietoon, jonka tueksi olen hakenut faktoja. Työ on ollut monesti haastavaa, koska esimerkiksi kirkonkirjoihin ei ole aina uskomista. Niissä mainitut kuolinpäivät saattavat erota suurestikin muistitiedoissa olevista.
– Olisihan se toki erikoista lukea, että yhtenä samana päivänä on kuollut ihan poikkeuksellisen iso joukko hauholaisia.
Tuomisto ei enää kovin mielellään palaa sadan vuoden takaisiin tapahtumiin. Tai ainakaan hän ei aio kirjoittaa niistä enää sanaakaan.
– Halutessani saisin vielä ison jutun aikaiseksi vaikka siitä, miten sodan varjo lankeaa pitkälle vuosikymmenien päähän. Sekä isäni että enoni erotettiin Alvettulan koulusta ja työläisten kakarat saivat totisesti kärsiä vielä jatkosodankin jälkeen. Kasvatustyö oli silloin oikeistolaisten lottien ja suojeluskuntalaisten sydämen asia, jota toteutettiin kovalla kädellä. Hauho ei ollut siinä poikkeus.

Projekteja riittää niin pöytälaatikossa kuin mökilläkin

Tuotoksista löytyy muutakin kuin pelkästään suku- ja kylätutkimusta.

– Tutkimustyön vastapainoksi oli pakko tehdä jotain ihan erilaista, joten aloin kirjoittaa novelleja, joissa ei ole päätä eikä häntää. Olen myös opetellut tekemään videoklippejä Seniorit Somessa -ryhmän innoittamana.
Tuomiston työhuoneessa on kunnioitettava määrä arkistoja, mappeja ja kirjallisuutta.
– Osasta olen jo hankkiutunut eroon tilanpuutteen vuoksi. Minulla on tietokone, kaksi ulkoista kovalevyä ja jumalaton määrä muistitikkuja täynnä aineistoa, joka pitäisi käydä läpi ja arkistoida, Tuomisto puuskahtaa.
Pari muutakin kylätutkimukseen liittyvää projektia olisi vielä viimeisteltävänä. Tuomisto on kuvannut koko Hauhon hautausmaan, ja yli 500 kuvan arkisto odottaa luetteloimista. Pohjatiedot löytyvät myös historiikkiin Alvettulan ja Hyömäen elämästä aina 1850-luvulta alkaen noin 60-luvulle asti.
– Aineistoa kyllä olisi vaikka julkaisuksi, mutta ehkä sellainen tieto ei kiinnosta muita kuin paikallisia.
Sitä ennen on kuitenkin edessä kesä mökillä Lemissä, Erkki-puolison kotiseuduilla.
– Olen Lemilläkin päätynyt kirjoittamaan tarinoita ja päivittänyt tietoja paikkakunnan kotisivuille. Seuraavat kuukaudet aion kuitenkin olla vaan ja nauttia kesästä ja kauniista luonnosta. Luonto on mielenkintoista seurattavaa, pihallamme on käynyt kaikenlaisia vierailijoita karhuista saukkoihin.
– Ehkä jossain vaiheessa voisin palata myös sen novellikokoelman pariin, Tuomisto pohtii.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat