Kulttuuri

Kehrääminen kiinnostaa taas

Nina Ahto kiinnostui kehräämisestä omien koirien karvojen kautta, joista hän halusi valmistaa jotain. Kuvassa kehrätään lankaa suomenlampaan villasta. Kuva: Maria Ilonen

Rukin rulla pyörii vinhasti ja poljin käy tasaista tahtia, kun Nina Ahto kehrää lankaa. Innostus kehräämiseen lähti liikkeelle omista koirista ja niiden karvasta, jota kertyi runsaasti. Kuukausi sitten Janakkalasta Tuuloksen Kalmuun muuttaneen Nina Ahdon perheessä asustaa tiibetinmastiffeja, joista lähtee iso kasa pohjavillaa. Tällä hetkellä koiria on yhdeksän, mutta kuusi niistä on lähes luovutusikäisiä pentuja, joista viisi luovutetaan 19.4. ja yksi jää asumaan Nina Ahdon kotiin.

Kulttuuri

Nina Ahdon haaveena oli tehdä koirien pohjavilloista jotain. Hän luki Koiramme-lehdestä artikkelin kyseisen koirarodun harrastajasta, joka kehrää lankaa omien koiriensa pohjavilloista. Ahdolle oli kertynyt monen vuoden pohjavillojen keräyksen seurauksena pussitolkulla materiaalia, joten hän päätti opetella kehräämään ja osallistui kehruukurssille.
– Tämä näyttää helpommalta, kuin on, kertoo Nina Ahto keräämisestä.
– Meni kyllä aikaa, että kädet ja jalat alkoivat toimia yhteen.
Päättäväisyys taidon opiskelussa ajoi kuitenkin eteenpäin.

Yksilöiden väliset erot villassa

Vaikka koirien pohjavillaa on vieläkin pussitolkulla jäljellä, on Nina Ahto hankkinut jo muutakin kehrättävää. Käsityökärpäsen puraistua kunnolla tuli halu kokeilla muitakin materiaaleja. Kotoa löytyy alpakkaa, mohairia, silkkiä ja erirotuisten lampaiden villoja. Jonkin verran käytössä on myös tekokuituja. Jutuntekohetkellä käsittelyssä on suomenlampaan villa.

– Suomenlampaan villa on hyvää materiaalia. Eri lammasrotujen ja myös saman rodun eri yksilöiden väillä villan kuiduissa on eroja, Nina Ahto kertoo.
Tämä pätee samalla tavoin niin koiriin kuin lampaisiin. Moni haluaa nykyään Ahdon tavoin lankaa valmistettavan oman lemmikin karvoista.
– Voi ja ei voi, Ahto tuumii, voiko mistä tahansa karvasta lankaa kehrätä.
Esimerkiksi kissan karvaa saa kerätä aika kauan, että sitä kertyisi edes sata grammaa ja lisäksi se on helposti huopuvaa. On kehrättävä hyvin pieni määrä kerrallaan, ettei tuloksena ole takkukasa. Trimmattujen koirarotujen karvassa taas karvan trimmattu pää on aina terävä. Ahto sanoo, että koirarotujen, joilta pohjavilla irtoaa itsestään, kuten juuri tiibetinmastiffi, karva on parasta kehrättävää. Langan lopullinen käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, mitä voi tehdä ja mistä kuidusta. Kolme senttimetriä on minimitta kehräykseen, sillä sen lyhyempi kuitu ei sitoudu kierteelle ja lanka ei pysy kasassa.

Musikaalisuus auttaa kehräämisessä

Nina Ahto on valmistunut pukuompelijaksi ja tehnyt aina käsitöitä. Lisäksi hän on valmistunut parturi-kampaajaksi. Kiinteistövälittäjäksi valmistava ammatillinen koulutus jäi kesken tyttären synnyttyä. Sille alalle Ahto ei suunnittele palaavansa ainakaan niin kauan, kun lapset ovat pieniä. Takana on työskentelyä muun muassa kangasosastolla. Tällä hetkellä hän on kotiäitinä, eikä vielä tiedä, mihin työhön tulevaisuudessa palaa.

– En vastaankaan laittaisi, jos tällä voisi elää, hän sanoo kehräämisestä.
– Mutta se ei näytä todennäköiseltä. Yhden kurssin olen pitänyt, mutta se oli lähinnä kavereille ja kavereiden kavereille.
Käsityötaustan yleensä hän sanoo auttavan, jos haluaa oppia kehräämään. Itse käymällään kurssilla hän kertoo opettajan sanoneen, että musikaalisuus ja rytmitaju auttavat, onhan kehräyksessäkin hallittava tietty rytmi. Nina Ahto sanoo kehräämisen olevan meditoivaa ja rauhoittavaa.
Lankoja on innokkaalle kehrääjälle kertynyt.
– Itse en osaa itse neuloa enkä virkata, hän nauraa. – Onneksi on ystäviä, jotka ovat sitten tehneet ja minä olen vastavuoroisesti tehnyt heille vaihtokauppana lankaa. Jos en muuta lapsille perinnöksi jätä, niin valtavan kasan lankaa, hän nauraa.

Perinnetaito alkanut taas kiinnostaa

Into kehräämiseen lähti Ninan kohdalla liikkeelle koirankarvoista, mutta myös vanha perinne, miten lanka entisaikaan tehtiin, ja sen ylläpito kiinnostavat.

– Tiedän, että mummoni kehräsi, mutta itse en nähnyt häntä kehräämässä, aika jätti hänestä, kun olin 4-vuotias. Sota-aikaan melkein jokainen nainen kehräsi ja sitten on ollut pari sukupolvea, ettei ole haluttu kehrätä. Nyt innostus on taas heräämässä, Nina Ahto sanoo vanhan perinnetaidon säilymisestä.
Suurissa lankamäärissä on myös herkullisia värejä. Ahto kertoo värjäävänsä kuituja happovärjäämällä. Happovärjäyksellä saadaan halutessa aikaan hyvinkin kirkkaita värejä, kun taas luonnonväreillä värjätessä tuloksena ovat luonnonläheiset sävyt. Happovärjäykseen tarvitaan väripigmentti, etikkaa tai sitruunahappoa ja vettä sekä lämpöä.
– Myös aurinkovärjäys olisi mahdollista, jos kesät vain olisivat parempia., Ahto sanoo.
Jos kehräyskärpänen puraisee, vanhan perinnerukin voi löytää itselleen noin kolmellakymmenellä eurolla. Uusien, modernien rukkien hinnat liikkuvat 250–2000:ssa eurossa. On olemassa sähkörukkeja ja pieniä, mukaan otettavia rukkeja. Puusta tehty rukki olisi hyvä säilyttää huoneenlämmössä Toisinaan vanhat rukit ovat jääneet kosteisiin ulkovarastoihin. Liian kosteassa puu turpoaa niin, etteivät osat, joiden pitäisi liikkua, välttämättä liiku. Liian kuivassa puu taas kutistuu ja osat voivat olla löysällä niin, ettei kehrääminen onnistu. Jos rukki kuitenkin on jäänyt esimerkiksi yön yli autoon, kyllä se taas sisällä lämmettyään alkaa toimia, Nina Ahto sanoo.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat