Kirjavinkkejä muidenkin iloksi

Jaana Hanhimäki. Kuva: Maria Ilonen

Intohimoinen lukija ja ahkera kirjaston käyttäjä kokosi uusimmista löydöistään lukuvinkkipöydän.

Joskus ei keksi millään, mihin kirjaan tarttuisi, vaikka tekisi mieli lukea. Tietyt, suositut kirjat keräävät kirjastoon pitkät varausjonot ja kahdensadan jonottajan takaa on pitkä aika odottaa mielimäänsä romaania. Kirjaston hyllyissä on kuitenkin tarjolla paljon mielenkiintoisia kirjoja, joita ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla. Lammilainen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Jaana Hanhimäki on ahkera lukija ja kirjaston vakiokävijä. Tämän vuoden aikana Hanhimäki on lukenut yli 80 kirjaa. Hän kokosi Lammin kirjastolle lukuvinkkipöydän.

– Käteen on osunut useita tutustumisen arvoisia kirjoja ja kirjailijoita, joista haluan vinkata myös muille, Jaana Hanhimäki sanoo.

Hän ehdotti itse kirjastolle lukuvinkkipöydän kokoamista ja kirjastolla otettiin idea vastaan.

Jaana Hanhimäki vinkkailee muutenkin ystävilleen hyvistä kirjoista. Hän kertoo, että dekkareita kuluu paljon, mutta luettua tulee paljon myös muita genrejä.

– Kierrän aina uutuushyllyt ja jos pidän jonkun kirjailijan teoksesta, etsin käsiini muutkin hänen kirjansa. Välillä hyvät kirjat jäävät turhaan vähän sivuun, hän kertoo.

Jaana Hanhimäen lukuvinkit. Kuva: Maria Ilonen

Erityisinä helminä hän haluaa kokoamastaan pöydästään nostaa esiin Celeste Ng:n kirjat Tulenarkoja asioita ja Olisi jotain kerrottavaa, Cecilia Samartinin teokset Kirottu Kauneus ja Naiset valkoisissa sekä Sofia Lundbergin tuotannosta kirjat Punainen osoitekirja, Toinen puoli sydäntä ja Tapaa minut tammen alla. Ng:n molemmat kirjat alkavat lopusta ja pikkuhiljaa paljastuu erilaisia salaisuuksia, kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Hanhimäki kuvaa kirjoja uudenlaisiksi ja erilaisiksi jännitysromaaneiksi. Cecilia Samartinin kirjat tutustuttavat toisiin kulttuureihin ja kuvaavat eri-ikäisten ihmisten lämpimiä suhteita, historian tapahtumia ja yhteiskunnan luomia paineita. Samartinin teoksissa vaikutti myös kaunis kieli. Sofia Lundbergin kirjoja Hanhimäki kuvaa kirjoiksi, joista jää hyvä olo, vaikka ne käsittelevät vaikeitakin teemoja ja ihmissuhteita.

Jaana Hanhimäki poimii esiin myös hämeenlinnalaisen, Hakkalan koulussakin vuoden kieltenopettajana toimineen Anna-Kaisa Linna-Ahon esikoisteoksen Paperijoutsen viime vuodelta. Kirja sijoittuu sota-aikaan ja kertoo naisten kokemuksista. Loppu yllättää lukijan.

– Linna-Ahon kieli on kaunista ja sitä voisi verrata vaikka Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kieleen, Jaana Hanhimäki sanoo.

Jojo Moyesin kirjat ovat Hanhimäen mukaan sellaisia, joita kannattaa lukea, jos haluaa uskoa hyvyyteen tai kaipaa elämäänsä toivoa. Jane Harperia hän suosittelee dekkareiden ystäville. Harperin Australiaan sijoitetut kirjat olivat Hanhimäelle itselleen uusi tuttavuus.

Lukuvinkkipöytään Jaana Hanhimäki on kerännyt viideltätoista kirjailijalta teoksen tai useampia. Erikseen hän on listannut kirjoja, joissa yhdistyvät taide ja jännitys sekä kirjoja, jotka liittyvät suruun ja menetyksiin. Dekkareiden ystävänä Jaana Hanhimäki kertoo etenkin pohjoismaisten dekkareiden muuttuneen paikoin hyvin raaoiksi. Omiin vinkkeihinsä hän on kirjannut varoituksen, jos kirjat eivät sovi kovin herkille.

Lukeminen on Jaana Hanhimäelle ollut aina henkireikä. Kirjoja tulee luettua kuukaudessa kymmenkunta, ellei ole erityisiä kiireitä. Kirjat jäävät harvoin kesken, mutta nykyisin hän on antanut itselleen siihenkin luvan.

– Lukemalla saa uusia kokemuksia, voi tutustua jännittäviin ihmisiin ja matkustaa ilmaiseksi minne vain, hän sanoo.