Kulttuuri

Lauluyhtye Hau ja Ho on ryhmä täynnä laulun iloa

Maanantai-iltaisin Hauhon Yhtenäiskoululla luokkahuone täytyy laulun ilosta, kun lauluyhtye Hau ja Ho kokoontuu harjoituksiin. Vanajaveden opiston ryhmä perustettiin, kun Hauholla pitkään seurakunnan puitteissa toimineen naiskuoron Prima Vocen toiminta loppui ja paikkakunnalle kaivattiin uutta kuoroa. Nyt Hau ja Ho harjoittelee jo kolmatta vuotta laulaja-musiikkipedagogi Marjuska Santalan ohjauksessa ja säestyksellä. Tällä hetkellä ryhmässä on mukana kymmenen innokasta laulajaa.

Hau ja Ho on kuoro niin miehille kuin naisillekin, mutta miehiä on mukana vain kaksi kahdeksan naislaulajan joukossa. Lisääkin harrastajia mahtuisi hyvin mukaan, ainakin toinen kymmenen. Vaatimuksia tai pääsykokeita ei ole, vaan laulamisen ilo riittää. Rentoon porukkaan ja meininkiin on helppo tulla mukaan.

Laulaminen saa unohtamaan muut murheet

Suurimmalla osalla Hau ja Ho -kuoron laulajista on taustalla musiikki- ja kuoroharrastusta, ja musiikkiosaaminen on joukossa muutenkin monipuolista. Osa laulajista on Vanajaveden opistossa myös Marjuska Santalan piano-oppilaina. Kitaran- ja ukulelensoittajiakin on joukossa mukana. Lauluharrastuksen voi kuitenkin aloittaa myös vasta-alkaja.

Moni on mukana jo kolmatta vuotta, mutta uusia laulajia on aloittanut tänäkin vuonna. Kaarina Sappinen ja Erkki Leinonen ovat tulleet tänä syksynä mukaan.
– Porukassa on mukava laulaa, Kaarina Sappinen sanoo.
– Ääni hukkuu kokonaan, jos sitä ei käytä, hän lisää.
Erkki Leinonen taas kertoo Kaarina Sappisen innostaneen hänet mukaan.
Laulajat tuumivat, että laulamisen ilon lisäksi harjoitukset ovat mainio tapa tuulettaa päätä. Harjoitukset ovat aikaa, jolloin ei tule mietittyä muita murheita. Laulamisen ilo kuuluu ja näkyy. Maanantai-illan harjoitukset ovat viikon odotettu kohokohta.
– Kaikesta muusta voi luopua, paitsi tästä, Soile Honkasaari sanoo harrastuksen suuresta merkityksestä.

Musiikkia laidasta laitaan sekä myös haasteita

Harjoitukset alkavat aina lämmittelyllä.

– On parempi laulaa, kun kroppa on auki. Eihän pikajuoksijakaan lähde liikkeelle venyttelemättä lämmittelemättä, Marjuska Santala sanoo.
Hau ja Ho on harjoitellut musiikkia laidasta laitaan, kansanlauluista beatboxiin ja Hurriganesiin. On laulettu elokuvamusiikkia, iskelmää ja poppia, niin kotimaista kuin ulkomaistakin Laulut valitsee joko Santala tai sitten laulajat ehdottavat myös itse, mitä haluaisivat laulaa. Viimeaikainen suosikki on ollut kansanlaulusikermä, jossa lauletaan neljää eri kansanlaulua yhtä aikaa. Osa äänistä laulaa Asikkalan puisia rattaita, osa Ostapa poika se Kukkuva kello. Iko iko taas on tuonut mausteita lattarirytmeistä. Oopperan arvellaan olevan ainoa laji, jota ei ole kokeiltu.
– Välillä haastan porukkaa bodypercussioilla. Jotta laulu soisi, on sisäistettävä rytmi ja siinä auttaa bodypercussio. Käymme läpi myös äänenkäytön tekniikkaa, joka on olennainen osa laulamista, Santala kertoo.
Jo syyskuun aikana on ehditty käydä läpi monenlaista musiikkia.
– Sen mukaan lauletaan, mistä tykätään, mikä alkaa soida tai sitten otetaan joku kappale teknisen harjoituksen vuoksi, Santala sanoo musiikkivalinnoista.
Harjoitukset ovat kerran viikossa ja muutaman kerran vuodessa on esiintymisiä. Marraskuun viimeisenä päivänä järjestetään Vopinmäen joulu ja avoimet ovet kantakaupungissa ja siellä Hau ja Ho on mukana musiikillisessa ja tarinallisessa esiintymiskokonaisuudessa. Lisäksi pari kertaa vuodessa on esiinnytty paikallisissa palvelutaloissa asukkaita laulattaen. Nämä tilaisuudet ovat yleensä olleet joulunaikaan ja keväisin.

Lauluyhtye Hau ja Ho kokoontuu maanantai-iltaisin harjoittelemaan Hauhon Yhtenäiskoululle Marjuska Santalan johdolla. Hau ja Ho laulaa musiikkia laidasta laitaan. On laulettu niin kansamusiikkia, beatboxia kuin iskelmää ja elokuvamusiikkiakin.

Kuva: Maria Ilonen

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat