Kulttuuri

Miksi miekanhiontakiviä uurrettiin?

Miekanhiontakivien uurteiden tarkoitusta ei varmuudella tiedetä. Lammilta on löydetty kaksi hiontakiveä. Kuva: Jukka Hildén

Kun varmaa tietoa ei ole, syntyy selitysten kukinta. Näin on käynyt myös Suomen miekanhiontakiville (hioinuurrekiville). Suomen seitsemästä kivestä lähes kaikki on löydetty pieneltä 35×50 kilometrin alueelta Kanta-Hämeestä. Lammilla uurrekiviä on löydetty Vanhankartanon alueelta ja Lieson Lahdenpohjasta. Tutkijat uskovat, että kiviä voi löytyä vielä lisääkin.

Ihmisen muinaisuuteen liittyvissä hämärissä löydöissä ”takuuvarma” selitys on aina, että asian toiminto liittyy haltijoiden, keijujen, riihitonttujen, henkien ja esi-isien lepyttämiseen, palvomiseen, pelkäämiseen sekä saalis- ja hedelmällisyyspyyteisiin. Näitä näkemyksiä on tarjottu myös uurrekivien syntytarinoiksi.
On ajateltu, että hiontakivet ovat liittyneet kauppaan ja sen mukana tulleen vieraan kansan uskomuksiin. Ne ovat voineet olla seppien voimakiviä – voiman näyttökiviä, sillä seppiä pidettiin ennen jumalina (seppä Ilmarinen oli iänikuinen takoja, joka teki taivaan, auringon ja kuun). Sepille miekanhiontakivet ovat voineet merkitä maallista tai uskonnollista valtaa, tai sitten ne ovat liittyneet vain aivan käytännölliseen sepäntyöhön. Joka tapauksessa sepät olivat ihmiskunnan ensimmäisiä palveluammatin edustajia ja siksi hyvin kunnioitettuja, jopa jumalolentoja.
Uurrekivet eivät ehkä olleet työkaluja, vaan liittyivät johonkin jatkuvaan prosessiin, johonkin kulttiin liittyvään toistuvaan liikkeeseen äänimaailmoineen. Ehkä itse jatkuva hiominen ja sen synnyttämä ääni on ollut itsetarkoitus, keino langeta paraikaa uurrettavan lovikiven loveen ja päästä näin tuonpuoleiseen. Siperian shamaaneille kalliopiirrosten uurtaminen äänimaailmoineen on ollut tärkeämpää kuin sen lopputulos, itse kuva. Jos itse rituaali, hiominen, on ollut tärkein motiivi, se on toistunut ehkä säännöllisinä juhlapäivinä. Näin uurre olisi syventynyt.
On mahdollista, että hiomakivet ovat olleet kipukiviä, kuten kuppikivetkin. Ehkä shamaanit, myöhempinä kristillistyneinä aikoina tietäjät, ovat käyttäneet niitä kansanparantamiseen. Suureelliset elkeet, toistuvat liikkeet ja hankaavat äänet yhdessä poppamiehen auktoriteettiaseman kanssa ovat varmasti vieneet kivun pois samalla tavalla kuin nykyään sairaalaympäristö, tehokkaan näköinen laitteisto ja lääkärin valkoinen takki parantavat ihmisiä pelkällä lumevaikutuksellaan.
Eräässä kokeilussa uurrettiin pehmeään kalkkikiveen uurre. Yhden sentin syvyisen ja 47 senttiä pitkän uran hiomiseen kului neljä tuntia. Voi vain kuvitella, kuinka paljon enemmän aikaa kului Lammin Lahdenpohjan huomattavasti kovempaan täyskiteiseen kiveen tehty 5 sentin syvyinen ja toinen lähes metrin pitkä ura.

Alinen vesi ja ylinen taivas

Suomen pystyt kalliomaalauspinnat, jotka nekin ovat vesisidonnaisia paikkoja, ovat toimineet välittäjinä alisen veden ja ylisen taivaan välillä. Sekä alinen, että ylinen olivat mystisiä paikkoja. Myös kallioiden raot, murrokset ja lovet ovat olleet kulkuväyliä aliseen maailmaan. Ehkä kivien hionta oli tekninen innovaatio, yritys saada keinotekoisen loven avulla parempi yhteys tuonpuoleiseen. Itse vesi – miekanhiontakivet ja kalliomaalaukset sijaitsevat veden äärellä – on voinut tarjota shamaanille tai tietäjälle myös veden kautta väylän alisiin maailmoihin. Kivien uurteet suuntautuvat vesistöä kohden. Vettä tarvittiin myös hionnassa hiekan kanssa.

Skandinaviassa ”pyhä” sijoittui maan ja veden tai metsän ja suon rajalle. Ne olivat voimapaikkoja, suomalaisittain ”kovia paikkoja”. Levottomina kansainvaellus- ja viikinkiaikoina aarteet kätkettiin tuollaisiin voimapaikkoihin.

Uurteet ja kupit tulentekovälineinä?

On sanottu, että uurrekivet ovat voineet jäljitellä tulenteossa puuhun kulutettavia kitkauurteita. On myös sanottu, että kuppikivet jäljittelisivät puuhun tulenteossa kairattavaa reikää.  Mikseivät kuppi- ja uurrekivet siis ole voineet olla yksinkertaisesti tulentekovälineitä? Ennen vanhaan tulta tehtiin iskemällä tulusraudalla kvartsiin, josta lentävä kipinä ohjattiin eräästä kääpälajista tehtyyn helposti syttyvään taulaan.

Maailman kivilajien mineraaleista kvartsia, piidioksidia, on 12 prosenttia. Suomen piidioksidista erityisen rikkaassa kallioperässä kvartsia on huomattavasti enemmän. Kiven rapautuessa maasälvät ja kiilteet rapautuvat pinnalta pois jättäen päälle pelkkää kvartsia, jota Suomessa on vanhastaan sanottu ukonkiveksi. Ukko taas oli muinaissuomalaisten sään, ukkosen ja salamoinnin jumala.
Miekanhiontakivien uurtaminen on alkuaan voinut olla myös ulkomailta tänne tullut uusi, johonkin kulttiin liittyvä, käytäntö. Gotlannissa, jossa on ylivoimaisesti eniten uurrekiviä maailmassa, kallioperä on pehmeätä, kvartsitonta kalkkikiveä, eikä funktiona siellä ole voinut olla tulenteko. Onkin mahdollista, että hämäläiset jäljitellessään skandinaaveja uurteenteossa huomasivat, että tällaisessa hankaamisessa syntyi kipinöitä, jotka saivat kiven viereisen kuivan ruohon palamaan! Heureka! Uran syvetessä kvartsin suhteellinen osuus vähenee, joten kiveen tarvittiin uusia uria.
On ajateltu uurteissa hiotun myös kivikirveitä. Uurrekiviä on meillä 1930-luvulla käytetty kovasinten hionnassa. Onkin mahdollista, että uurteissa on hiottu kovasimia, joilla puolestaan on hiottu miekkoja ja viikatteita. Ehkä siitä nimi miekanhiontakivi.
Sen päätteleminen, mikä miekanhiontakivien tarkoitus on ollut, on hyvin vaikeata, koska lähiympäristössä ei ole tehty arkeologisia kaivauksia.
Miekanhiontakiviä tunnetaan Suomessa – ehkä niiden vähyyden vuoksi – huonosti, toisin kuin esimerkiksi kuppi- eli uhrikiviä. Miekanhiontakivet saattavat kaukaa katseltuna näyttää kiven luontaisilta raoilta. Kuppikivien kupit taas ovat selvästi jyrkkäreunaisempia kuin luonnon rapautumissyvennykset. Ehkä siksi niitä on löydetty enemmän.
Kun kuppikiviä löytyy kalmistojen ja muinaisten viljelymaiden läheltä, niin uurrekivet sijoittuvat veden äärelle. Miekanhiontakiviä voi hyvinkin löytyä lisää alueilta, joilta tunnetaan kuppikiviä, jonka ympäristöstä tunnetaan rautakautista asutusta ja jotka ovat veden äärellä. Vanhankartanon kivi sijaitsee Ormajärven ja Lieson kivi Kuohijärven rannalla.

Lammi laajalta savusi

Erikoista on, ettei Suomen miekanhiontakivistä tunneta minkäänlaista kansanperinnettä. Kulttuurivaihe on ollut ilmeisen lyhyt, mutta oliko se myös pelottava? Kanta-Hämeeseen on voinut saapua ehkä Gotlannista – jossa vastaavia miekanhiontakiviä tunnetaan yli 2000 – roisi ja seikkailunhaluinen viikinkiporukka Kokemäenjokea ja Vanajaveden reittiä ylös Kanta-Hämeeseen. Kävi ehkä niin, kuin Eino Leino lauloi runossaan Orjan poika (hieman muutettuna):

Miehet miekoin surmasivat/naurattivat naiset kaikki/ [Lammi] laajalta savusi/ kylät jäivät kylmillensä/poikaset porossa itki/ koirat [harjulla] vaelti.
Ehkäpä nuo omassa maassaan maata vaille jääneet nuoremmat viikinkipojat lähtivät täältä yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, etsimään uusia seikkailuja ja ryöstöretkiä. Jäljelle heidän vierailustaan olisivat jääneet vain nuo mystiset miekanhiontakivet, joita ainakaan miesväki ei ehkä mieluusti muistellut. Tämä selittäisi, miksi niistä ei ole minkäänlaista kansanperinnettä.
Entä vuodattivatko Hämeen neidot näiden sarvipäiden muistolle kyyneleitä miekanhiontakivillä; valuivatko heidän kyyneleensä hiontauurteita pitkin maahan, siitä pohjaveteen ja siitä järveen, joiden rannoilla miekanhiontakivet sijaitsevat?

 
 
 

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat