Kulttuuri Lammi Tuulos

Pienen lukion vanhojen tansseissa voidaan toteuttaa haastavampikin koreografia

Vanhojen tanssit Lammin lukiossa 2020. Kuva: Maria Ilonen

Abien lähdettyä lukulomalle kakkosluokkalaiset ottivat taas lukiossa vastaan vanhimpien aseman vanhojen tanssien merkeissä. Vanhojen tanssit huipentuvat perinteisesti Hakkala-hallin perjantai-illan yleisönäytökseen, johon tänä vuonna oli rehtori Esa Kähkösen mukaan saapunut jopa aikaisempia vuosia runsaampi yleisö.

Ennen H-hetkeä Karola Vuorinen, Emma Mäkelä ja Lilia Du Jardin myöntävät, että jännittää.

– Tosin nyt jännittää vähemmän, kuin aamulla, lisää Karola Vuorinen.

Aamupäivän aikana Wanhat vuosimallia 2020 olivat jo ehtineet pyörähdellä oman koulun oppilaille sekä vierailla entisillä alakouluillaan Konnarin, Tuuloksen ja Hämeenkosken alakouluilla.

Vanhojen tansseja on odotettu.

– Olen odottanut tätä viisi vuotta siitä lähtien, kun isosiskoni oli tanssimassa, Lilia Du Jardin naurahtaa.

Yhteishenki entistä tiiviimmäksi

Tanssiharjoitusten ja tansseihin valmistautumisen tytöt kertovat entistä enemmän tiivistäneen vuosikurssin yhteishenkeä. Tämän Vuorinen, Mäkelä ja Du Jardin tuumivat olleen oikeastaan parasta koko vanhojen tansseissa. Tanssien oppimisen he sanovat olleen melko helppoa, vaikeimmaksi koettiin tämän vuoden uutuustanssi Kahden kiven matka.

Pukunsa Lilia Du Jardin ja Emma Mäkelä hankkivat käytettyinä, Karola Vuorinen osti uutena liikkeestä. Etukäteen ei ollut tarkkoja suunnitelmia, mutta kaikilla oli ajatuksia tulevan puvun väristä tai materiaalista.

Koululaisten lisäksi vanhojen esiintymisestä ja pukuloistosta pääsivät nauttimaan Tuuloksen palvelutalon asukkaat sekä Tuuloksen Tenavatuvan väki, kun vanhat kävivät heille tanssimassa. Lammin päiväkotilaiset taas kävivät koululla katsomassa tansseja.

Lammin lukion Vanhojen tanssit 2020. Kuva: Maria Ilonen

Aina yhtä motivoivaa opettaa

Vanhojen tanssien opettamisesta ovat vastanneet liikunnanopettajat Kati Karinkanta ja Kalle Silokangas. Viisitoista vuotta vanhojen tansseja ohjannut Kati Karinkanta sanoo sen olevan joka vuosi yhtä motivoivaa.

– Todella reipas porukka on tänä vuonna ollut. Kaikki ovat olleet ajoissa harjoituksissa ja oppineet nopeasti ja kuunnelleet tarkasti, kiittää Karinkanta.

Tänä vuonna tanssimassa oli 17 paria.

– Jälleen muutamaa poikaa olisi kaivattu, ja joukossa on muutamia tyttöpareja, mutta varsinkaan tänä päivänä se ei haittaa yhtään.

Valtaosa kakkosluokkalaisista osallistuu vanhojen tansseihin, ainoastaan muutama ei tänä vuonna tanssinut. Hekin ovat kuitenkin olleet mukana muissa tehtävissä, kuten juontamassa ja soittamassa musiikkia.

Vanhojen tansseihin valitaan tutuista tansseista yleensä 12–15 kappaletta. Tänäkin vuonna tanssittiin tutut Pas d’ Espagne, Wienervalssi, Cicapo ja Marssipoloneesi. Tänä vuonna tansseja oli muutama keskivertoa vähemmän, sillä ensimmäistä kertaa vanhojen tansseissa esitetty Kahden kiven tarina oli sen verran haasteellinen, että sen opettelu vei hieman enemmän aikaa.

Kahden kiven tarina

Kahden kiven tarinan koreografiassa on kuusitoista eri vuoroa, jotka eivät toistu. Karinkanta näki tanssin syksyllä Hollo ja Martta -festivaalilla ja ihastui siihen niin, että otti yhteyttä koreografi Antti Savilampeen. Järjestyi kurssi Lahden seudun liikunnanopettajille, jonne eläkkeellä oleva kansantanssimaestro Savilampi saapui opettamaan. Muiden lukioiden vanhojen tansseihin Kahden kiven tarinaa ei vielä uskallettu ottaa mukaan, joten kantaesityksensä vanhojen tanssina se sai Lammilla. Juuri tällaisten haastavampien erikoisuuksien toteuttamisen mahdollistaa Lammin lukion pieni koko.

– Onhan se eri asia opettaa tämä meillä kuin lukiossa, jossa vanhojen tansseihin osallistuu 100 paria, Kati Karinranta sanoo.

Lammin taitavat vanhat tosin ottivat tanssin haltuunsa kolmessa oppitunnissa.

Tanssin mukaan ottaminen kannatti, sillä yleisöstäkin henkäistiin, kuinka kaunista tanssi oli.

Karinkanta on kiitollinen, että vanhojen tanssit on voitu vetää yhdessä Kalle Silokankaan kanssa. Opettaminen on huomattavasti havainnollisempaa, kun opettajanakin on tyttö–poika-pari, kuin että yksi opettaja opettaisi tanssit.

Vanhojen tanssit, Lammin lukio 2020. Kuva: Maria Ilonen

Omassa tanssissa irrotellaan

Ennen vapaata tanssia, jossa vanhat hakevat yleisöstä sukua ja ystäviä tanssiin, esitys huipentui perinteisesti Wanhojen omaan tanssiin. Tanssi on yhdistelmä useasta eri tyylistä sekä musiikista, ja siinä päästiin kunnolla irrottelemaan.

– Tänä vuonna oma tanssi on todella pitkä, sen nuoret suunnittelevat ihan itsenäisesti. Janika Anttila on toiminut pääkoreografina muutaman muun tytön kanssa, ja opettaminen muille sujui todella hienosti, Karinkanta kehuu.

– Tämän vuoden porukka oli muutenkin jo aamulla hyvin vapautunutta ja hymyilevää, kun usein aamulla ollaan vielä totisena, eikä katsota yleisöön.

Vielä yksi haave Karinkannalla vanhojen tanssien suhteen olisi tulevaisuudessa.

– Kun saataisiin vielä oikea bändi soittamaan! Ne, jotka eivät tanssi, voisivat esimerkiksi olla bändissä.

Katso lisää kuvia Keski-Hämeen digilehdestä! Huom! Talvi-numero on laajalevikkinen erikoisnumero, joka on myös netissä veloituksetta kaikkien luettavissa.

Video:

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski