Kulttuuri Lammi

Ympäristön ennakkoluuloton tarkkailija

Petri Silvonen. Kuva: Maria Ilonen

Petri Silvonen tallentaa näkymiä matkoilta valokuviin ja luonnoslehtiöön ja tekee työt valmiiksi työhuoneellaan, suhde ympäristöön kiinnostaa.
Lammilainen taiteilija ja Lykky Ry:n puheenjohtaja Petri Silvonen on keväästä asti työskennellyt Galleria Paperihuoneella Hämeenlinnassa galleriatyöntekijänä. Siellä avattiin myös syyskuun alussa Silvosen näyttely Rautaportin tarinoita, jonka nimiteos on akvarellimaalaus Kreikasta, Karpathoksen saarelta. Näyttelyn muutkin teokset ovat lähtöisin matkoilta, joilla Petri Silvonen luonnostelee ja valokuvaa kohteita, jotka myöhemmin työstää valmiiksi teoksiksi.

Silvonen on käynyt Kreikassa useasti niin perheen kanssa kuin yksinkin. Näyttelynkin teoksista moni on saanut innoituksensa sieltä. Karpathokselta sekä Pargasta Silvonen on esimerkiksi tehnyt matkakirjan, jonne hän on tallentanut tunnelmia matkoiltaan sanoin ja piirroksin.

Petri Silvonen haluaa kertoa teoksissaan siitä, mitä on itse nähnyt. Matkoillaan hän valokuvaa tai luonnostelee luonnoslehtiöön näkemäänsä ja työstää työhuoneella näkymät valmiiksi teoksiksi. Rautapirtin tarinoita-akryyli on saanut innoituksena Kreikasta, Karpathoksen saarelta.

Parin teoksen malli on Evolta.

– Kotiseudulla tulee tosin oltua niin arkitunnelmissa, että pitäisi sitten varta vasten lähteä jonnekin kameran kanssa. Mutta kyllä iso järvimaisema ja luonto tekevät aina vaikutuksen, Silvonen sanoo.

Luonnolla ja ympäristöllä on Silvoselle iso merkitys. Hän tarkastelee jatkuvasti omaa suhdettaan ympäristöön ja toivoisi ihmisten tutkivan ympäristöään avoimemmin ja ennakkoluulottomammin. Silvonen ei välttämättä bongaa teoksiinsa ympäristöstä sitä kauneinta elementtiä, vaan mielenkiintoisimman. Matkoilla Silvonen kävelee luonnoslehtiön tai kameran kanssa ja istuu välillä kahviloissa. Moniin matkoilla tehtyihin luonnoksiin onkin tallentunut yksityiskohdaksi kahvikuppi.

– Ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä pidän kahvikuppiaiheisen näyttelyn, hän naurahtaa.

Kahvikupin äärellä tulee vietettyä aikaa myös työmatkojen yhteydessä. Silvonen kulkee työmatkat Lammilta kantakaupunkiin linja-autolla ja toisinaan joutuu odottelemaan Lammille lähtevää bussia.
– Olen usein istunut neljäkymmentä minuuttia torilla kahvilla ja suhtaudun siihen niin, että menen torille kahville, enkä niin, että minun pitää odottaa bussia. Tarkkailen samalla ihmisiä, eihän minun muuten tulisi Hämeenlinnan torille lähdettyä kahville. Minua kiinnostaa myös ihmisten suhde rakennettuun ympäristöön. Ennen töihin tuloa menen yleensä työhuoneelle ja galleriassa saan kuitenkin tehdä töitä taiteen parissa. Olen oikeastaan aika onnellinen ihminen, Petri Silvonen tuumii.

Aiemmin hän on tehnyt myös opetustöitä ja ollut muun muassa Lammin yläkoulussa tuntiopettajana. Muu työ vähentää oman taiteen tekemistä jonkin verran, mutta talven aikana Silvonen kertoo työskennelleensä ahkerasti. Nyt hänellä on työn alla suurikokoisia öljyväriteoksia, jotka eivät olisi mahtuneet Paperihuoneen pajatilaan. Viereisessä galleriatilassa on aina jonkun vierailevan taiteilijan näyttely, jonka ripustamisessa Petri Silvonen galleriatyöntekijänä avustaa. Nyt tilassa on avautunut lappeenrantalaisen Heidi Suikkasen näyttely. Pajatilassa on yleensä Galleria Paperihuoneen jäsenten näyttelyjä.

– Minä en ole jäsen, sain näyttelyni nyt tähän, kun olen työntekijänä. Edellinen yksityisnäyttelyni oli vuonna 2016 Lahdessa. Lisäksi töitäni on ollut joka vuosi Ars Peltolehdossa, Silvonen kertoo.

Petri Silvosen teos Alkutammi.

Kalevala vaikutti Petri Silvoseen kuvallisuudellaan. Alkutammi-tussipiirros on saanut innoituksensa kansalliseepoksestamme.

Matkoilta tehtyjen akvarellin ja tussipiirrosten lisäksi Petri Silvonen halusi ottaa tähän näyttelyyn mukaan yhden tussipiirroksen, joka liittyy hänen tekemään lupaukseen lukea läpi Kalevala. Alkutammi-teos on saanut innoituksensa kansalliseepoksestamme.

– Kalevala on hyvin kuvallinen teos, minulla on vielä sellainen hieno, ylioppilaslahjaksi saatu versio, missä on Gallen-Kallelan kuvitukset. Ehkä teen vielä lisää Kalevala-aiheisia teoksia esimerkiksi johonkin Kalevalan juhlavuoteen tai seuraavaan Ars Peltolehtoon, Silvonen tuumii.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat