Ajankohtaista Uutisaiheet Hauho

Oma Säästöpankki sulkee Hauhon konttorin

Kuva: Merja Hirvisaari

Oma Säästöpankki Oyj:n yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseensä. Neuvottelujen tuloksena kuusi pienempää konttoria yhdistetään lähistöllä oleviin suurempiin konttoreihin, niiden joukossa Hauho liitetään Hämeenlinnan konttoriin. Lisäksi perintätoiminnot organisoidaan uudelleen. Yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä ollut Haminan konttori jatkaa toimintaansa.

Suunnitellut toimenpiteet johtavat pankin mukaan kahdeksan työtehtävän vähennystarpeeseen. Lisäksi yhdeksälle henkilölle voidaan tarjota sisäistä siirtoa vastaanottaviin konttoreihin.

Muutoksilla arvioidaan olevan noin miljoonan euron säästövaikutus kuluihin vuositasolla. Mahdolliset uudelleenjärjestelyihin liittyvät kertaluontoiset kulut ovat noin 1,4 miljoonaa euroa, ja ne kirjataan vuoden 2019 viimeiseen kvartaaliin.

Hauholaisten keräämällä adressilla ei siis ollut vaikutusta pankin johtoon. He perustelivat päätöksiä muun muassa oman henkilöstönsä viihtyvyydellä.

– Yhteistoimintaneuvotteluissa arvioitiin sekä asiakas- että henkilöstönäkökulmaa. Nykyisen konttoriverkoston asema, väestön muuttokehitys, asiakaskäyttäytymisen muutos sekä mielekäs työyhteisö olivat keskusteluiden sisältönä, kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

Hänen mukaansa tehtävillä muutoksilla pyritään vastaamaan ennen kaikkea toimintaympäristön muutoksiin, eikä niillä ensisijaisesti edes tavoitella kustannussäästöjä.

– Meille on myös erityisen tärkeää, että henkilöstömme viihtyy työssään, ja kaikki kokevat tekevänsä mielekästä työtä, Sydänlammi kirjoittaa pankin tiedotteessa. Merkittävä osa pankin henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.

Lähikonttorinsa menettäville asiakkaille selvitellään muun muassa mahdollisia kuljetusjärjestelyitä lähialueen konttoreihin.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski