Ajankohtaista Korona Uutisaiheet

Poliisi kieltää yli 10 hengen yleisötilaisuudet

Kuva: Colourbox

Hallitus pitää nyt päivittäin tiedotustilaisuuksia. Tänään keskityttiin turvallisuuteen ja rajavalvontaan, huomenna ovat vuorossa koulut ja päivähoito, torstaina on talouden vuoro.

Sisärajavalvonta käynnistyy torstaina

Suomen rajaliikennettä aletaan rajoittaa torstaista 19.3. klo 00 alkaen. Rajanylityspaikkoja suljetaan, ja sisärajatarkastukset tulevat voimaan. Poliisi valvoo koronaviruksen takia asetettuja kokoontumisrajoituksia voimavarojensa puitteissa ja antaa tarvittaessa virka-apua muille viranomaisille.

Valmiuslaki saatetaan voimaan valtioneuvoston asetuksella 18.3.–13.4. väliseksi ajaksi. Ratkaisulla on merkittäviä vaikutuksia poliisin ja Rajavartiolaitoksen toimintaan ja talouteen.

Ulkomaille ei pidä matkustaa

Ihmisten ei pidä matkustaa lainkaan ulkomaille sulun aikana.  Tämä koskee liikennettä niin maanteitse, meritse kuin lentämällä. Ulkomaan matkalta Suomeen palaavan henkilön tulisi jäädä 14 vuorokaudeksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Suomen kansalaiset ja vakituisesti Suomessa asuvat ihmiset saavat aina palata Suomeen. Suomessa olevat ulkomaiset matkailijat voivat poistua maasta.

Julkiset kokoontumiset on kielletty

Hallitus on päättänyt, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.  Poliisi voi valvoa kokoontumisrajoitusten noudattamista voimavarojensa puitteissa. Mitä paremmin ihmiset noudattavat annettuja määräyksiä ja suosituksia, sitä paremmin poliisi pystyy ohjaamaan voimavaroja kiireellisiin tehtäviin.

Julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta. Yleisiä kokouksia ovat mielenosoitukset ja muut kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestetyt kaikille avoinna olevat tilaisuudet. Yleisötilaisuus on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus. Tällaisia kokouksia ja tilaisuuksia eivät ole esimerkiksi pihapelit ja muut harrastejoukkuelajit, ravintolassa tai elokuvateatterissa käynti, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko.

Yleisötilaisuusilmoituksia käsiteltäessä poliisi kieltää kaikki yleisötilaisuudet, joissa on yli 10 osallistujaa ja jotka pidetään yleisellä paikalla. Tilaisuuksien järjestäjillä on velvollisuus peruuttaa tilaisuudet. Poliisi estää, keskeyttää ja päättää tilaisuudet, joissa järjestäjä ei toimi.

Poliisi ei voi kieltää ennakolta yleistä kokousta, kuten mielenosoitusta. Tässäkin velvollisuus on poikkeusoloissa järjestäjällä ja puheenjohtajalla.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski