Teemat Lammi

Evon ohjattu Pilkkivapapäivä perutaan

Pilkkivapapäivä peruttiin. Kuva: Jussi Karvonen

Metsähallitus tiedottaa peruvansa kaikki ohjatut  tapahtumat Pilkkivapapäivältä, koska tapahtumia ei olisi voitu järjestää turvallisesti kokoontumisrajoitusten mukaisesti. Kaikki alle 18-vuotiaat saavat kuitenkin kalastaa ilmaiseksi Pilkkivapapäiväkohteilla. Evon Niemisjärvillä tapahtumapäivä on lauantaina 27.2.2021.

Pilkkivapapäivä oli tarkoitus järjestää kuudella Metsähallituksen kalastuskohteella. Suomen Vapaa-ajankalastajat oli luvannut jokaiselle kohteelle kalastusohjaajat.

— Haluemme kuitenkin tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuden kalastaa arvokalakohteillamme ilmaiseksi. Kaikki Pilkkivapapäivän kohteet ovat kyseisinä päivinä avoinna alle 18-vuotiaille. Aikuiset tarvitsevat kohteille normaalisti kalastusluvan, ylitarkastaja Mikko Malin sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Alaikäiset eivät tarvitse erillistä kalastuslupaa, riittää kun on oikealla kohteella oikeana päivänä. Täysi-ikää lähestyvien nuorten kalastajien (15–17 vuotta) kannattaa kuitenkin varata mukaansa henkilöllisyystodistus, jolla iän voi valvojalle osoittaa. Mukana seuraavat täysi-ikäiset voivat hankkia oman lupansa normaalisti, lisätietoja kalastusluvista saa Metsähallituksen Eräluvat-palvelusta.

Pilkkivapapäivä jouduttiin perumaan myös viime vuonna, silloin jäät olivat liian heikkoja. Vuonna 2019 tapahtuma keräsi noin 40 pientä pilkkijää Evolle.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski