Uutisaiheet Keski-Häme

Tultiinko kotiisi kaupittelemaan patalappuja? Poliisi pyytää ottamaan yhteyttä

Hämeen poliisilla on tutkittavana laaja rikossarja, jossa kaksi nuoreksi koulutytöksi tekeytynyttä, mutta todellisuudessa yli 30 -vuotiasta naista, ovat kaupitelleet niin sanotusti ovelta ovelle -periaatteella pääasiassa iäkkäille naisille patalappuja ja pöytäliinoja kerätäkseen varoja tulevaa koulun luokkaretkeä varten. Näillä verukkeilla naiset ovat päässeet asianomistajien asuntoihin sisään. Asunnon sisällä toisen naisista on kiinnittänyt asukkaan huomion itseensä ja sillä välin toinen on anastanut asunnosta koruja, käteistä ja pankkikortteja.

Monessa tapauksessa asianomistajat eivät ole havainneet anastuksia moneen päivään ja niiden päivien aikana huijarit ovat surutta käyttäneet tilit tyhjiksi. Valitettavasti pankkikorttien tunnusluvut ovat olleet paperille kirjoitettuna pankkikortin yhteydessä tai jopa pankkikorttiin suoraan kirjoitettuna ja näin on mahdollistunut asianomistajien suuret tappiot.

Naisten epäillään syyllistyneen näihin tekoihin viimeisten kuukausien aikana vähintäänkin Sysmässä, Orimattilassa, Lahdessa, Heinolassa, Padasjoella, Vääksyssä, Hyvinkäällä, Kausalassa, Kouvolassa ja viimeisimpänä Varkauden lähellä Joroisissa, jossa he olivat viime viikolla patalappuja myymällä harhauttaneet asianomistajaa ja samalla anastaneet hänen pankkikorttinsa. Pankkikorttia epäillyt ehtivät käyttää muutaman päivän, jolloin he aiheuttivat asianomistajalle useiden tuhansien eurojen vahingon. Rikossarjan tutkinta on alkuvaiheessa ja on epäiltävissä, että samat naiset ovat syyllistyneet vastaaviin tekoihin laajemminkin eri puolilla Suomea, pohjoisimpana paikkana Oulu, läntisimpänä Uusikaupunki ja itäisimpänä Joensuu.

Viime viikonloppuna poliisi otti kiinni kaksi tekoihin epäiltyä naista. Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi epäillyt vangittavaksi tänään torstaina. Molemmat epäillyt ovat noin 35 -vuotiaita suomalaisia naisia.

Poliisi epäilee, että kaikki asianomistajat eivät vielä ole tulleet tietoisiksi mahdollisen rikoksen uhriksi joutumisesta. Tämän vuoksi poliisi kehottaa henkilöitä, joiden asunnoissa on viime aikoina tuntemattomat henkilöt vierailleet kauppaamassa jotain tuotteita, tarkastamaan kaiken arvo-omaisuuden sekä pankkikortin olemassa olon. Samoin poliisi kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, että kaikenlaisiin sisälle asuntoon jollain verukkeella pyrkiviin janoisiin tai vessahätäisiin patalappu ja pöytäliinakauppiaisiin tulee suhtautua erittäin varauksellisesti ja sisään asuntoon ei tulisi ketään tuntematon päästää.

Mainitun huijaussarjan esitutkinta on keskitetty koko valtakunnan osalta Hämeen poliisiin. Mikäli joku tunnistaa, että kyseiset naiset ovat käyneet hänen asunnossaan ja omaisuutta on hävinnyt heidän jäljiltään, niin asianomistajia pyydetään kääntymään oman alueensa poliisilaitoksen puoleen, jossa asiasta voidaan kirjata rikosilmoitus.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski