Urheilu

Autojen määrä ja kartat sanelevat suunnistusradan teon

Suunnistusrataa ei voi laatia mihin tahansa maastoon jo siitäkin syystä, että valita karttoja on Keski-Hämeeseen melko vähän

Iltarasteja ei voi suunnitella mihin tahansa maastoon

– Suunnistuskarttoja on Evolle useita. Kapakanmäen ympäristöön Syrjäntaakse sekä Sankolaan on kumpaankin yksi ja Hämeenkoskelle pari. Evolla on noin 25 neliökilometriä tilaa. Luonnonsuojelualueille ei ole karttoja mutta muutoin Evo on aika hyvin kartoitettu, sanoo ratamestari Esko Töykkäri.
Töykkäri organisoi vuosittain keskiviikko- ja torstairastien ratojen teon Keski-Hämeen alueella.
Ratoja laatii viitisentoista ratamestaria, osa heistä vain yhden radan kaudessa, osa useampia.
– Nuoria ratamestareita saisi tulla joukkoon opettelemaan ratojen laadintaa. Vaikka olisi suunnistuksen harrastaja, ei radan teko ole ihan yksinkertaista puuhaa, vaan radan laadinnassa on otettava huomioon aika monta seikkaa, minkä vuoksi kokemusta tarvitaan.
– Karttojen määrällisen vähäisyyden takia iltarastit ovat vuodesta toiseen samoissa maastoissa.
Toki rastien paikkoja voidaan vähän vaihdella, rataa kiertää eri suuntaan, mutta rata on vedettävä entisiin maisemiin.
Suunnistajien määrä on huomioitava rataa suunniteltaessa.
– Torstairasteille saattaa olla odotettavissa parikin sataa suunnistajaa, kun keskiviikkoisin määrä voi olla joissakin kymmenissä. Muutaman kymmenen autoa voidaan parkkeerata tien varteenkin, mutta parille sadalle autolla on löydettävä parkkipaikka. Käytännössä tilaa tuollaiselle automäärälle on riittävästi Kapakanmäellä ja Evolla.

Jokainen suunnistaa tavallaan

Iltarasteilla ratoja on kahden, neljän ja kuuden kilometrin radat. Suosituin rata iltarasteilla on neljä kilometriä.

– Kahden kilometrin rata suunnitellaan siten, että suunnistaja voi käyttää hyväkseen polkuja. Radan pystyy juoksemaan läpi alle puolessa tunnissa, kun suunnistajalla kaikki osuu kohdalleen. Pitemmillä matkoilla polkuja on vähemmän ja korkeuseroja enemmän, mutta rasteja ei silti vedetä supan syvimpään pohjaan ja seuraavaa harjun korkeimmalle huipulle. Suunnistajat ovat kuitenkin harrastajia ja heidän ikänsä voi vaihdella teini-ikäisestä vaikkapa yli 80-vuotiaisiin.
– Etenkään vanhemmat suunnistajat eivät halua että rata on liian helppo. Heille aika ei ole se tärkein juttua vaan suunnistamisen haasteellisuus, minkä takia radankin pitää olla riittävän vaikea.
Kuuden kilometrin radan nopeimmat juoksevat jopa kolmessa vartissa, mutta keskimääräinen aika on runsas tunti, jollei suunnistaja jää poimimaan esimerkiksi sieniä.
– Sitäkin nimittäin sattuu, naurahtaa Töykkälä.
Pitemmillä matkoilla voi olla osin samoja rasteja.
– Rasteja eivät ratamestarit koskaan kätke, minkä kieltävät jo suunnistussäännötkin.
Iltarasteilla rasti sijoitetaan aina niin että suunnistaja voi havaita sen oletusta tulosuunnastaan muutaman kymmenen metrin päästä.
Rastit viedään maastoon aina suunnistajien tason mukaan.
Iltarasteilla niitä ei sijoitetaan tuuheisiin tiheikköihin. Jos kahden rastin välillä on suuria korkeuseroja, tulee suunnistajalla olla mahdollisuus kiertää jyrkin nousu. Taimikoihin ei rasteja saa viedä ja ne ovat muutoinkin suunnistajalle kiellettyjä alueita.

Karttoja pitää päivittää koko ajan

Ratamestareiden työsarkaa lisäävät vuosittain maastokierrokset, joilla ratojen ja karttojen vastaavuus.

– Karttoja on päivitettävä koko ajan sillä viidessä vuodessa hakkuaukio muuttuu muutaman metrin korkuiseksi tiheiköksi. Polku katoaa maastossa kolmessa vuodessa jollei sitä käytetä. Evolla liikkuu paljon muun muassa partiolaisia ja uusia polkuja saattaa syntyä muutamassa vuodessa. Metsänhakkuut saattavat tuoda mukaan maastoon uusia uria. Kokonaan uusien karttojen teko maastoihin, joista ei aikaisempaa karttaa ole, on sen verran kallista, ettemme niitä voi kovasti teetättää, sanoo Töykkälä.
Lähes kaikki maanomistajat sallivat suunnistuksen omilla maillaan.
– Maanomistajien puolesta suunnistukselle ei ole käytännössä esteitä. Heidän suhtautumisensa lajiin on kiitettävää.

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat