Urheilu Hämeenkoski

Dynamo jäi ilman sarjapisteitä, mutta saavutti Suomen Cupin jatkopaikan

Valtteri Welin (14) ja Sami Tikka (28) yrittämässä maalintekoa lauantaina SB Heinola Akatemiaa vastaan. Kuva: Teemu Juvonen.

Kosken Dynamo urakoi 2-divisioonassa pelaavalle joukkueelle harvinaisen tuplaviikonlopun kotihallissaan, kun se kohtasi ensin sarjapelissä lauantaina SB Heinola Akatemian ja heti perään sunnuntaina Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelussa Floorball Iisalmen.

Hyvin alkanut kausi on kenties nostattanut joukkueen sisällä liikoja luuloja oman pelin valmiusasteesta, joka näkyi hieman löysänä tekemisenä harjoituksissa läpi viikon. Lauantai ei tuonut tähän muutosta, vaan altavastaajaksi arveltu SB Heinola Akatemia oli hienoisesti niskan päällä ottelun alusta saakka ja voitti ottelun lopulta 4–7.

Dynamolaisten pallollinen peli oli huonompaa kuin miesmuistiin ja syötöt löysivät aivan liian usein vastustajan lavan omien pelaajien sijaan. Ottelun puolivälissä tilanne oli jo 0–4 vieraille, ja Dynamo oli pakotettu aikalisään. Pelissä oli paikoin enemmän vauhtia kuin järkeä, mikä tuntui sopivan nuorille heinolalaisille paremmin kuin kotijoukkueelle. Dynamo-pelaajien keskittyminen ei tahtonut millään pysyä olennaisessa, joka näkyi myös jäähyilynä.

Pahimmillaan Heinola Akatemia oli jo viiden maalin karkumatkalla, mutta Dynamo onnistui kolmannessa erässä kaventamaan tilanteeksi 4–6 kahdella ylivoimamaalilla ja tehden kertaalleen maalin pelatessaan ilman maalivahtia. Minuutti ennen loppua nähtiin kuitenkin lopullinen ratkaisu, kun ottelussa komeat viisi maalia tehnyt Akatemian Tero Tommo laukoi pallon tyhjään Dynamo-maaliin. Dynamolaisista Jussi Toitturi onnistui kolmesti ja parhaana palkittiin puolustaja Vili Ahola.

Sunnuntaina hallille saapui rento, mutta keskittyneempi Dynamo. Valmistautuminen ja alkulämmöt olivat selvästi huolellisempia kuin edellisenä päivänä, eikä samanlaista huolimattomuutta nähty enää pelinkään aikana.

Vierailija FBI onnistui kuitenkin jälleen ensimmäisenä maalinteossa, kun tuomari hätäisesti tulkitsi maaliviivalla pomppineen pallon käyneen verkossa.

Tällä kertaa kotijoukkue ei kuitenkaan vastaiskusta turhautunut, vaan latoi ensimmäisen erän viimeiselle viisiminuuttiselle neljä maalia vastustajan yhtä vastaan, joten ensimmäiselle erätauolle mentiin 4–2 tilanteessa.

Toisen erän jälkeen tilanne oli jo 7–3 Dynamolle, mutta kolmannessa erässä FBI onnistui virittelemään pientä kiriä tullen kahden maalin päähän. Erittäin tehokkaasti pelannut Dynamon kakkoskenttä teki kuitenkin perättäisissä vaihdoissa maalit ja vei joukkueen jälleen neljän maalin johtoon, joka kesti loppuun saakka. Cupin lyhyemmästä peliajasta huolimatta rutosti maaleja tarjonnut ottelu päättyi Dynamon 11–6 voittoon.

Jo mainitun nimellisen kakkoskentän Valtteri Welin (3+2) palkittiin Dynamon parhaana, vaikka palkinnon olisi yhtä hyvin voinut antaa myös ketjukaveri Ville Toitturille (4+2). Myös ykköskentän Jere Karjalainen (2+2) jatkoi kovaa pistevauhtiaan Cup-peleissä.

Kosken Dynamo selvitti tiensä nyt historiansa ensimmäistä kertaa Suomen Cupin viidennelle kierrokselle, jonne sillä ei ole vielä vastustaja selvillä. Kierroksen arvonta suoritetaan maanantaina 21.10. Sitä ennen Dynamon sarjapelit jatkuvat jälleen Imatran reissulla, tällä kertaa lauantaina Troopersin vieraaksi.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski