VPK banneri
Urheilu Keski-Häme

Kalastusta valvotaan tehostetusti – ota kalastonhoitomaksun kuitti mukaan kalaan!

Kuva: Risto Vesa

Kalatalouden Keskusliitto haluaa muistuttaa kalastajia siitä, että kalastohoitomaksukuitti kannattaa pitää mukana kalareissulla, sillä kalastusta valvotaan nyt tehostetusti.

Tehostettu valvonta keskittyy erityisesti uhanalaisiin kaloihin kohdistuvaan kalastukseen, mutta samalla tarkastetaan myös kalastajien luvat.

Kalastonhoitomaksun voi hoitaa internetissä osoitteessa eräluvat.fi. Kalastonhoitomaksun voi myös maksaa R-kioskeissa ympäri maan. Maksukuitti täytyy pitää kalareissulla mukana ja se pitää näyttää, jos kalastuksenvalvoja, poliisi, metsähallituksen erätarkastaja tai rajavartiolaitoksen tarkastaja sitä kysyy.

Kalatalouden Keskusliiton järjestöjohtaja Risto Vesa kertoo muutaman vinkin luvan mukana kuljettamiseksi:

– Ota maksukuitista tai Suomu-lehden mukana tulleesta kalastuskortista puhelimen kameralla valokuva. Näin lupa kulkee mukana kaikkialla, missä puhelinkin. Vaihtoehtoisesti voit kopioida maksukuitin tai kalastuskortin kopiokoneella ja laminoida kopiot säänkestäviksi. Kopiot voi sitten sijoitella kriittisiin paikkoihin, kuten lompakkoon, veneeseen ja viehepakkiin. Laminointi kannattaa kuitenkin jättää tekemättä R-kioskilta saadun maksutositteen osalta, koska laminointi pilaa lämpökirjoitetun kuitin.

Jos maksukuittia ei tarkastuksessa löydy, kalastuksenvalvoja voi lähettää kuitittoman kalastajan poliisiasemalle näyttämään kotiin jääneen tositteen viikon kuluessa tarkastuksesta. Jos kalastaja ei ole maksanut kalastonhoitomaksua lainkaan, poliisi kirjoittaa sadan euron rikesakon, kertoo Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitosta.

Kalastuslupa tulee hankkia ennen kalastamista. Onkiminen, pilkkiminen ja silakan litkaus ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, joihin ei tarvita kalastuslupaa. Muuhun kalastukseen 18–64-vuotiaiden tulee lunastaa kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksun maksettuaan voi kalastaa yhdellä vavalla lähes koko maassa.

Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa Kalatalouden Keskusliiton ja sen jäsenjärjestöjen toteuttamaa kalastuksenvalvontakampanjaa vuonna 2019.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski