Urheilu Hämeenkoski

Kosken Dynamon heikko ensimmäinen erä johti tappioon Heinolassa

Sami Tuominen oli jälleen pelipäällä ja punnersi kaksi komeaa maalia joukkueelleen. Kuva: Juhani Järvenpää

Vielä ennen otteluohjelmassa olevaa kolmen viikon taukoa ja korona-rajoitusten kiristymistä Kosken Dynamo kävi keskiviikkona 25. päivä Vierumäellä pelaamassa vierasottelun SB Heinolaa vastaan. Dynamon heikko alku otteluun ja kotijoukkueen saavuttama neljän maalin johto riitti lopulta Heinolalle, joka voitti ottelun luvuin 7–5.

Kosken Dynamon ensimmäinen erä oli joukkueelta kauden heikointa tekemistä, jossa erityisesti sen ykköskenttä oli vaikeuksissa omalla alueella pallonmenetysten ja hävittyjen pomppupallojen kanssa. Valmennus käytti aikalisän jo kuudennella peliminuutilla, kun SB Heinola oli karannut jo 3–0 johtoon.

Sami Tuominen (2+0) toi valoa tunnelin päähän kaventamalla Henri Nummelan (1+2) syötöstä, mutta Heinola onnistui vielä kahdesti ja tilanteessa 5–1 Dynamon valmennus herätteli joukkuetta vaihtamalla Joona Tikkasen maalilta Patrik Heimalaan. Tilanne rauhottui kenties hieman, ja nämä luvut säilyivät ensimmäiselle tauolle.

Toinen erä sujui tasaisemmissa merkeissä, ja Dynamo pääsi ylivoimalle, kun Valtteri Weliniä rikottiin hyvässä maalintekopaikassa. Seuranneesta lähivaparista ei vielä maalia nähty, mutta ylivoima tuotti kuitenkin tulosta, kun Riku Hakalan (2+0) laukaus löysi jälleen verkkoon.

Kolmannen erän alkuun Heinola lisäsi jälleen johtoaan lyömällä yhden miehen vastaiskusta pomppupallon rystyltä maalin takanurkkaan. Erän puolivälissä nähtiin Dynamon ottelun vahvin jakso, kun reilussa viidessä minuutissa joukkue onnistui kolmesti ja nousi maalin päähän. Maalintekijöinä olivat Tuominen ja Hakala illan toisillaan, sekä Jussi Toitturin huippupassista maalin viimeistellyt Nummela.

Dynamo pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimallakin ottelun viimeisellä viidellä minuutilla, mutta laukaukset jäivät peittoihin tai menivät ohi. Lopussa ilman maalivahtia pelatessa pallo pyöri pariin otteeseen vaarallisesti Heinolan maalin edustalla, mutta tasoitus jäi tekemättä, ja viimeisellä sekunnilla SB Heinola löi vielä tyhjiin loppuluvut 7–5.

Ottelussa Dynamon harvoihin onnistujiin lukeutui kolmoskenttä (N.Hakala – Nummela – Tuominen – Lahtinen – Koljonen), joka sai monesti paineen Heinolan puolustusalueelle ja pystyi pelaamaan pidempiäkin hyökkäyksiä. Ketjussa pelaava Sami Tuominen on tullut tunnetuksi joukkueen työhaalariosastosta, mutta on näyttänyt, että maalejakin syntyy tarvittaessa.

— Meidän ketjulta oli kyllä hyvä peli, kommentoi Tuomine pelin jälkeen. — Teimme kovasti töitä ja saimme tulostakin aikaiseksi, mutta ei se paljoa lohduta, kun takkiin tulee.

Seuraavaksi Dynamolla on ohjelmassa välisarja Loviisan Torin ja Porvoon Salibandyseuran kanssa, mikäli otteluita voidaan pelata aiotusti. Ensimmäinen peli on 20.12. ja loput kolme vuodenvaihteen jälkeen.

— Pelien alussa on paljon parannettavaa ja on löydettävä tasaisuutta omaan tekemiseen, ennakoi Tuominen tulevaa.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski