Urheilu Lammi

Lammin Ampumaseurassa taistellaan motivaation kanssa

Elina Anttila on Lammin Vuoden ampuja 2020. Kuva: Jussi Karvonen

Kisojen peruuntumiset rassaavat Elina Anttilaa ja muita  ampujia.

Ampumaharrastus edellyttää säännöllistä harjoittelua. Kilpailuihin valmentaa paljolti vain kilpailuihin osallistuminen, sillä kilpailutilanteen luomaa painetta ei voi harjoitusoloissa koskaan saavuttaa.

Lammin Ampumaseurassa ollaan syystäkin huolissaan koronan tuomasta pitkästä harjoittelu- ja kilpailutauosta.

– Viimeistä Lammilla järjestetyistä kisoista on vuoden verran, eivätkä lapset ole päässeet treenaamaan viime kuukausina kuin ehkä yksittäisiä kertoja yksin ilman ryhmäohjausta. Välillä kilpailuita on ilmoitettu pidettäviksi ja ampujat ovat niihin yrittäneet valmistautua parhaansa mukaan. Nuorten kultahippukilpailut jätettiin pitämättä kokonaan viimevuonna. SM-kisat peruttiin vain pari päivää ennen kilpailuja. Tammikuussa EM-näyttökilpailut järjestettiin hajautetusti ympäri Suomea, mutta heti näyttökilpailuiden jälkeen ilmoitettiin koko EM-kilpailuiden peruuntumisesta. Vajaaksi jäänyt harjoittelu ja kisojen jatkuva peruuntuminen syövät etenkin lasten motivaatiota, mistä tietysti olemme seurassa huolissamme, sanoo Lammin Ampumaseuran puheenjohtaja Henrik Metsälä.

Metsälän mukaan riskinä on, että lapset ja nuoret etsiytyvät muihin harrastuksiin. Pitkät tauot harjoituksissa vaikuttavat fyysiseen kuntoon ja mielialaan.

– Tyhjiä laukauksia ja pitoja voi treenata kylmäharjoitteluna kotona, mutta kaikilla ei ole omia aseita eikä niitä harjoituksia kukaan pelkästään pidemmän päälle jaksa. Yhteiset harrastus- ja harjoitushetket ovat tärkeitä varsinkin nuoremmille ampujille.

Kisoja toivotaan

Moni nuori aloittaa harrastuksen seuran ampumakoulussa. Viime vuoden ampujaksi valittu Elina Anttila, 14, sisarukset Hugo Rantanen, 8, ja Heta Rantanen, 1,0 sekä Nuutti Silpola, 13, ovat kaikki nuoresta iästään huolimatta jo varsin kokeneita ampujia.

–Aloitin ammunnan varmaan kahdeksan vuotta sitten. Olen ampunut lähinnä seuran kisoja, mutta ennen koronaa voitin hopeaa aluemestaruuskilpailuistakin, sanoo Elina Anttila.

Elina ryhtyi harrastamaan ampumista, kun koulukaveri toi hänet kokeilemaan lajia. Elina ampuu ilmakivääriä, ilmapistoolia hän on kokeillut kerran.

– Se ei tuntunut oikein omalta lajilta.  Ammunta nollaa ajatukset ja kehittää keskittymiskykyä. Olen jonkun kerran käynyt yksin treenaamassa, mutta kisoja ei ole ollut, mikä näkyy vähän tuloksissakin.

– Ammuntaa tulee epävarmuutta ja motivaatiota on joskus vähän vaikea säilyttää. Ammun ilmakiväärillä ja olisi kiva päästä ampumaan SM-kisoihin. Ammunta vaihtelee eri päivinä. Huonot laukaukset on vain nollattava ja kisoissa pitää keskittyä suoritukseen. Tietyt rutiinit auttavat pitämään yllä keskittymistä, sanoo Elina Anttila.

–Stressi  näkyy ammunnassa, keskittyminen herpaantuu, jos on esimerkiksi väsynyt. Kisatuntuman puute vaikuttaa, vaikka koitan kotonakin joskus vähän treenata aseen pitoa ja tyhjiä laukauksia sekä tehdä vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia, Elina kertoo.

Elina Anttilan mukaan kilpailujen puute näkyy hieman jo tuloksissakin. Kuva: Jussi Karvonen

Heta ja Hugo Rantanen ovat pyrkineet ampumaan salilla kerran viikossa. Kummallakin on kokemusta ammunnasta jo useita vuosia.

– Minusta hienointa on onnistumisen tunne, jos ylittää itsensä, sanoo Heta Rantanen.

Heta innostui ampumisesta, kun pääsi kokeilemaan ammuntaa ilmapistoolilla.

– Pellavamarkkinoilla jotakin vuosia sitten. Velikin on joskus ampunut ja laji kiinnosti. Ampumaseura esitteli markkinoilla toimintaansa. Päätin kokeilla ja ammunta tuntui kivalle. Alussa ammunta tuntui vähän vaikealta, mutta nyt se on helpompaa, sanoo Heta.

–Kun Heta ampui markkinoilla, alkoi minuakin kiinnostaa. Ammunta on kiva laji, sanoo Hugo Rantanen.

Nuutti Silpola ampuu ilmakiväärillä. Hän on harrastanut ammuntaa 2,5 vuotta. Kilpailukokemusta on lähinnä seuran omista kisoista.

– Olen yrittänyt harjoitella kaksi kerta viikossa, mutta vuoden vaihteessa oli yli kuukauden tauko. Se vaikuttaa tuloksiin. Jotenkin ilmakivääri tuntuu omalta lajilta, se vaatii tarkkuutta ja tasapainoa sanoo Nuutti Silpola.

Heta ja Hugo Rantanen sekä Nuutti Silpola toivovat tulevaisuudelta yhteisiä harjoituksia, Kuva: Jussi Karvonen

Metsälä pitää ehdottoman tärkeänä vanhempien tukea.

– Pyrimme aina samaan vanhemmatkin jollakin tavoin mukaan. Kun harjoituksia ei koronan takia voida järjestää, olemme laittamassa hallia kuntoon. Lattiaa ja seiniä pitäisi maalata sekä ratakapasiteettiakin lisätään parilla. Näin voidaan jatkaa harjoittelua entistäkin ehommissa puitteissa, kun tämä korona tästä alkaa hellittämään, sanoo Metsälä.

Oikaisu: Lehtijutussa Elina Anttilan sukunimi oli paikoin kirjoitettu väärin Seppäläksi. Pahoittelemme toimituksen virhettä.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski