Urheilu Hämeenkoski

Neljäs kerta ilman pisteitä

Arkistokuva: Teemu Juvonen

Salibandyn Suomisarjan C-lohkossa Kosken Dynamo jäi lauantaina 14. päivä pelatussa ottelussa jo neljättä kertaa tällä kaudella ilman pisteitä. Tällä kertaa Porvoon Salibandyseura oli kotihallissaan parempi luvuin 6-1.

Pitkään tasaisena pysyneessä ottelussa kotijoukkue PSS hallitsi vahvan ykköskenttänsä voimin ajoittain selvästi pallollista peliä, mutta Dynamo pääsi hyviin kääntöihin ja löysi tiloja vastustajan puolustusmuodosta läpi ottelun.

Ensimmäisessä erässä PSS oli hieman niskan päällä ja pääsi tauolle johdossa tehtyään kaksi Dynamon jäädessä nollille. Molemmat kotijoukkueen maalit tulivat hieman samankaltaisilla vedoilla oikeasta laidasta, joissa sekä puolustus että muuten loistavasti torjunut maalivahti Patrik Heimala olisivat pystyneet parempaankin. Dynamo pääsi kokeilemaan erässä maalintekoa myös rangaistuslaukauksesta, jossa Riku Hakala ei kuitenkaan onnistunut.

Toinen erä oli tasainen ja molemmat saivat luotua maalipaikkoja, mutta aina jostain ehti lapa tai jalka vedon eteen, tai viimeistään hyvin torjuneet maalivahdit selvittivät maalille saakka tulleet tilanteet. Riku Hakala onnistui rikkomaan kuparisen kaukolaukauksellaan, mutta Dynamon voittaman erän kauneusvirheeksi jäi lopun turha jäähy, kun PSS-kapteeni onnistui hieman harhauttamaan tuomariakin omassa puolustuskulmassa.

Kolmannen erän ylivoimalla aloittamaan päässyt PSS käytti jäähyn tylysti hyväkseen, kun alivoimaa olisi enää ollut kaksi sekuntia kestettävänä. Erää jatkettiin samoissa merkeissä kuin koko ottelukin oli edennyt, PSS sai paikoin aikaiseksi pitkiä palloralleja vaarallisilla alueilla, mutta joukkueiden maalintekoyritykset menivät kutakuinkin tasan.

Kuusi minuuttia ennen loppua tullut 4-1 maali oli kova takaisku Dynamolle, kun PSS maalien väliin mahtui Jussi Toitturin Dynamolle hankkima rangaistuslaukaus, josta hän ei kuitenkaan onnistunut tekemään maalia.

Dynamon kavennusmaalien hakemisesta ilman maalivahtia ei tälläkään kertaa jäänyt muuta kerrottavaa kuin miinusmerkkiä tehotilastoon, kun PSS nappasi helposti pallon pois ja teki tyhjään maaliin 5-1. Maalin jälkeen ottelun loppu oli melkoista päästä päähän pelailua, jossa Heimala joutui venymään vielä muutamaan oikein näyttävään torjuntaan. PSS onnistui kuitenkin vielä kertaalleen ohittamaan hänet ja loppuluvuiksi jäi selvä 6-1 kotivoitto.

Maalinteko on ollut tällä kaudella Dynamolle vaikeaa, josta kertoo myös jo kolme epäonnistunutta rangaistuslaukausta. 23 tehtyä kuuteen peliin on toiseksi vähiten sarjassa, ja kun puolustuskaan ei ole pitänyt viime kauden malliin, löytyy Kosken Dynamo sarjataulukossa toiseksi viimeiseltä sijalta, takanaan vain nollakerhossa yhä viihtyvä Troopers.

Pistepussiin haetaan lisäystä seuraavan kerran Koskihallilla perjantaina 20.11. kello 19, kun vastaan asettuu Happee Steamers Jyväskylästä.

Tagit

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski