Urheilu Tuulos

Saaralla on jääkiekko hallussa

Saara Kolehmaisella on harjoituksia neljästi viikossa ja peli melkein joka viikonloppu. Kuva: Ella Ranta

Saara Kolehmainen on 14-vuotias jääkiekon harrastaja. Hän asuu perheensä kanssa Tuuloksessa.

– Aloin harrastamaan jääkiekkoa serkkujeni innostamana ja olen harrastanut nyt kahdeksan vuotta, Saara kertoo.

– Pelaan siis HPK:n naisissa ja B-tyttöjen peleissä. Pelaan yleensä vasempana laitahyökkääjänä, välillä oikeana, ja pelinumeroni on 24, hän jatkaa vielä.

Saara kertoo vasta aloittaneensa HPK:n naisten joukkueessa, ja tulee joukkueensa kanssa hyvin toimeen. Hän pitää myös valmentajistaan.

Saara kertoo harjoituksia olevan neljästi viikossa jättäen hänelle siis yhden vapaapäivän. Harjoituksiin vierähtää aina kolmisen tuntia kerrallaan, koska niihin sisältyvät alkulämmittelyt, itse jäällä oleminen ja loppulämmöt.

Pelejä Saaralla on paljon, koska hän pelaa sekä HPK:n naisissa että B-tytöissä. Heillä on melkeinpä joka viikonloppuna pelit. B-tytöt pelaavat B–C-sarjassa, naiset naisten liigassa.

– Matka harjoituksiin kestää puolisen tuntia ja kuljen niihin bussilla, Saara kertoo.

– Takaisinpäin tulen vanhempien kyydillä tai mahdollisesti serkkuni matkassa, jos hänellä on ollut samaan aikaan harjoitukset.

Lomaa Saaralla ei ole paljoa.
– Joululoma alkaa 20.12. ja loppuu jo 3.1. Meidän pitää treenata myös omatoimisesti, eli vapaata ei juurikaan ole.

Jääkiekko on iso osa elämää

Saara kertoo, että koulun ja harrastuksen yhdistäminen on vaikeaa.

– Jos on jotain isoja koulutöitä, niin minulla menee niissä harjoitusten takia kauemmin kuin muilla, ja kokeisiin luku voi jäädä vähän vähemmälle.

– Panostan enemmän jääkiekkoon, kuin kouluun, Saara toteaa.

Hän on ollut myös monilla leireillä.
– Olen ollut ainakin neljä kertaa alueleirillä, sitten valtakunnallisilla leireillä sekä jää- ja opiskeluleirillä. Tykkään leireistä, mutta se on tosi raskasta. Esimerkiksi jää- ja opiskeluleiri kesti viikon ja siellä piti seitsemältä herätä aamulenkille ja vasta kymmeneltä mentiin illalla nukkumaan. Koko päivän aikana oli vain neljäkymmentäviisi minuuttia lepoa, Saara sanoo.

Saaralle perheen tuki on tärkeää, ja he tukevat harrastusta kannustamalla, katsomalla pelejä ja kyydittämällä peleihin ja harjoituksiin.

– Ja maksaahan se aika paljon, Saara lisää. Vanhemmat pitävät harrastuksesta, ja Saaran siskokin on harrastanut jääkiekkoa.

Jääkiekko näkyy Saaran arjessa muutenkin kuin harjoituksissa.

– Jos en ole treeneissä vetelen tai olen salilla, Saara kertoo. Vapaapäivät hän viettää Netflixin parissa tai käy pienellä lenkillä.

Aikaa kavereille ei meinaa löytyä helposti vain yhden viikoittaisen vapaapäivän takia. Välillä Saara on kavereiden kanssa ennen treenejä ja lähtee siitä suoraan bussilla Hämeenlinnaan harjoituksiin.

Pelaajilla ei Saaran mukaan ole määrätty tiettyä ruokavaliota, mutta heillä on ollut luentoja siitä.

– Jos haluaa kunnon urheilijaksi, täytyy olla tietynlainen ruokavalio.

Tämäkin uutinen on Hakkalan koulun 8.-luokkalaisten tekemä Keski-Hämeen koululaislehteen. Lue koko lehti veloituksetta digilehtenä

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski