Ajankohtaista

Ahveniston uuden sairaalan nimi on Assi

Hämeenlinnaan rakennettavaa uutta sairaalakokonaisuutta kutsutaan Ahveniston sairaalaksi ja tuttavallisemmin Assiksi. Sairaalan konsepti on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä sairaalan käyttäjien kanssa, käyttäen hyödyksi myös virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia. Lempinimellä halutaan korostaa sairaalan pyrkimystä inhimillisyyteen.

Hyvinvointi

Ahveniston sairaalan pääsuunnittelija, arkkitehti Matti Anttila kertoo, että suunnittelussa on koko ajan huomioitu potilaan palvelukokemus ja heidän viihtyisyytensä on asetettu etusijalle.
– Viihtyisyyden arvostaminen näkyy ennen kaikkea laadukkaissa materiaalivalinnoissa. Myös luonnonvalo lisää tilan miellyttävyyttä, Anttila sanoo.
Ahveniston sairaalassa tullaan tekemään asioita uudella tavalla. Tarkoituksena on, että tulevaisuuden sairaalassa etäisyydet ovat lyhyemmät ja sairaalassa on mahdollista asioida yhden käynnin taktiikalla.
– Olemme suunnitelleet sairaalaa voimakkaasti käyttäjälähtöisesti ja siten, että asiakas voi käydä samalla kertaa esimerkiksi päivystyksessä, laboratoriokokeissa ja vaikkapa kuvantamistutkimuksissa.

Suunnittelussa mukana virtuaalitodellisuus

Sairaalan suunnittelussa ovat mukana niin tulevat asiakkkaat kuin terveydenhuollon ammattilaisetkin. Anttila kertoo, että käyttäjien osallistuessa suunnitteluun on mahdollista löytää parhaat toimintamallit.

Inhimillisyyteen pyrkivää sairaalaa on suunniteltu myös virtuaalitodellisuudessa, projektitoimiston luomassa Cave-tilassa. Cave (Computer Aided Virtual Environment) on tila, jonka pinnoille heijastetaan 3D-suunnitelmista luotu stereoskooppinen kuva, jota katsotaan 3D-laseilla.
Ahveniston sairaalan konsepti on Anttilan mukaan täysin uudenlainen verrattuna nykyisiin Kanta-Hämeen keskussairaalan tiloihin. Ahveniston sairaalaan on suunniteltu esimerkiksi osaamiskeskuksia, joissa voidaan keskittyä potilaaseen terveydenhuollon eri alojen ammattilaisten kesken.
–  Näin voidaan työskennellä potilaan parhaaksi, nähden hänet kokonaisuutena. Tavoitteena on yksinkertaisesti maailman inhimillisin sairaala, Anttila painottaa.

Konseptin valinta on tärkeä välietappi

Sairaalan rakentavan allianssin projektipäällikkö Jari Törnqvist kertoo sairaalan konseptin lukkoon lyömisen toimivan tärkeänä pohjana jatkosuunnittelulle ja välietappina allianssin työlle.

– Olemme päätyneet lukuisten vaihtoehtojen ja mallien tutkimisen kautta yhteen ratkaisuun, joka parhaiten toteuttaa asetettuja tavoitteita eli toiminnallisuutta, potilaslähtöisyyttä, muuntojoustavuutta ja kustannustehokkuutta, Törnqvist sanoo.
Allianssi työskentelee kahdessa vaiheessa, jotka ovat kehitys- ja toteutusvaihe. Konseptin valinnan jälkeen kehitysvaiheessa siirryttiin yleissuunnitteluvaiheeseen, joka kestää noin vuoden. Tämän jälkeen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin valtuusto päättää toteutusvaiheeseen siirtymisestä. Rakentamisen on suunniteltu alkavan vuonna 2020 ja Ahveniston sairaala on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2024.

Assi kokoaa yhteen useita palveluntarjoajia

Puhuttaessa Ahveniston sairaalasta tai Assista tarkoitetaan tulevaisuudessa rakennettavaa fyysistä rakennusta, joka tulee tarjoamaan työskentelytilat useille eri palveluntarjoajille.

Kanta-Hämeen keskussairaala tulee toimimaan Assin katon alla ja tämän lisäksi rakennus tulee tarjoamaan tilat muun muassa Fimlabin laboratoriolle, tekonivelsairaala Coxalle ja Tays Sydänsairaalalle. Sairaalaan sijoittuu myös nykyistä Hämeenlinnan kaupungin perusterveydenhuoltoa, kuten potilasosastot Vanajaveden sairaalasta, terveysasematoimintaa ja hammashuollon yksikkö sekä akuutin kotihoidon tilat.
Palvelutarjontaa nykyisestä laajentavat myös vähittäistavarakauppa, ravintola, apteekki ja sivupaloasema, joka ensihoitoyksiköineen osaltaan parantaa kaupungin länsipuolen pelastustoimintaa.
Ahveniston sairaalan allianssin muodostavat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Skanska, Sweco ja Team Integrated -arkkitehtityöyhtymä. Arkkitehtityöyhtymän muodostavat arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy architects, Gortemaker Algra Feenstra ja AW2-Arkkitehdit.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat