VPK banneri
Ajankohtaista Hauho

Alvettulan ja Virtain sillat peruskorjataan kesällä

Alvettulan ja Virtain siltojen peruskorjaus kuuluu Uudenmaan ely-keskuksen tämän kesän projekteihin. Luvassa on molemmissa urakoissa laaja peruskorjaus, jossa sillan vesieristeet ja reunapalkit ja kaiteet uusitaan ja kantavien alarakenteiden vauriot korjataan. 

Projektipäällikkö Terhi Siltanen ely-keskuksesta kertoo, että kesän ohjelmassa on Hämeenlinnassa kolme siltaa, Virtain silta Sappeen takana tiellä 3222, Heinun alikulku Iittalassa tiellä 130 ja Alvettulan silta Hauholla tiellä 3062. Hämeenlinnan siltojen työt käynnistyvät heinäkuussa, kunhan saman urakoitsijan siltatyöt Turengin alikulkukäytävällä Janakkalassa on ensin saatu tehtyä. Kaikkiaan Uudenmaan ely-keskuksella on tänä kesänä korjausohjelmassaan 29 siltaa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Urakoitsija saa itse päättää urakoiden järjestyksen, mutta Siltasen mukaan Virtain sillan kunnostus käynnistyy ensin ja sen jälkeen Alvettulan ja Iittalan työmaat yhtä aikaa. Kaikki kohteet valmistuvat syksyn aikana.

Virtain silta sijaitsee Hämeenlinnan kaupungissa Puutikkalanraitilla/Luopioistentiellä Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan rajalla. Virtain sillan työmaan valmistelut käynnistyvät jo ensi viikolla, maanantaina1.7. Nopeusrajoitus työmaan kohdalla on 30 kilometriä tunnissa. Silta on käytössä pääasiassa koko korjaustyön ajan, mutta syyskuun alussa silta suljetaan hetkellisesti pois liikenteeltä. Arvioitu sulkuaika on noin 12 tuntia ja se ajoittuu ilta- ja yöaikaan. Sulkemisesta ja sen ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Hauhon silloilla kiertotiestä tulisi molempien siltojen kohdalla kohtuuttoman pitkä. Sen vuoksi ne korjataan kaista kerrallaan. Ainakin pitkällä ja kaartuvalla Alvettulan sillalla, jossa näkyvyys on huono, käytetään korjaustyön aikana liikennevalo-ohjausta. Tiellä 3062 on myös paljon kesälomaliikennettä. Valojen käyttöä harkitaan myös Virtain sillan remontissa, asia varmistuu remontin alkaessa.

Terhi Siltanen oli projektipäällikkönä myös Vuolteen sillan korjauksessa viime kesänä ja kertoo työmaalla käytössä olleiden liikennevalojen olleen onnistunut ratkaisu. Siltaremontista ei juurikaan tullut negatiivista palautetta.

– Kun vuoroaan odottava autoilija pystyy näyttöruudusta seuraamaan tarkasti, miten kauan kestää, ennen kuin kaista vapautuu, on jonotus paljon stressittömämpää kaikille osapuolille, sanoo Siltanen.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski