VPK banneri
Ajankohtaista Hauho

Jari Koskinen irtisanoutui Kuntaliitosta

Jari Koskinen on hauholainen maanviljelijä ja kuntaliiton puheenjohtaja.

Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajana työskentelevä hauholainen Jari Koskinen on irtisanoutunut tehtävästään 30.8. Hänen työsuhteensa jatkuu vielä ensi vuoden helmikuun lopussa.

– Minulla on uusia tulevaisuuden suunnitelmia ja siksi olen irtisanoutunut Kuntaliitosta, kertoo Koskinen.
– Voin myöhemmin avata suunnitelmiani hieman enemmän, mutta sen aika ei ole vielä. Suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu politiikkaan palaaminen, vakuuttaa Koskinen.
58-vuotias Jari Koskinen on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja hänellä on vahvat meriitit sekä politiikan että liike-elämän puolelta. Koskinen on toiminut kansanedustajana vuosina 1996–2009 sekä kahdesti maa- ja metsätalousministerinä. Ennen poliittista uraansa hän toimi maanviljelyn ohella pankinjohtajana, HPK:n toimitusjohtajana ja Hämeenlinnan Jäähallin toimitusjohtajana. Koskinen on ollut myös Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäsenenä Lontoossa vuosina 2009–2011. 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski