Ajankohtaista Lammi

Johtajatulilla 3000 osallistujaa

Johtajatulet 2019. Kuva: Atte Kesti

Kolmetuhatta osallistujaa juhli Suomen luonnon päivää Evolla partiolaisten metsäseminaarissa Johtajatulilla. Osallistujien kannalta sää ei olisi voinut olla parempi, leirin ajankohta huomioon ottaen. Kaikki seminaarin noin 200 johtamisaiheista työpajaa järjestettiin ulkona, ja osallistujat majoittuvat teltoissa. Päivällinenkin nautittiin taivasalla – ja lämpötila nousi lähelle hellelukemia.

Johtajatulien ohjelma koostui työpajoista, joita vetivät omien alojensa osaajat. Esimerkiksi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala piti sovitteluaiheisen työpajan, jossa osallistujat pääsivät ratkomaan ristiriitoja. Toimittaja, kirjailija Emmi Nuorgamin työpajan teemana olivat sosiaalisen median maailma ja erityisesti keskusteleminen rakentavasti somessa.

Työpajojen lisäksi Johtajatulilla oli tarjolla runsaasti vapaavalintaista elämysohjelmaa yösuunnistuksesta melontaan, metsä-crossfittiin, paljutteluun, metsäisiin hemmotteluhoitoihin ja jättimäiseen yhteislaulutapahtumaan bändin vetämänä. Pääpuhujina olivat Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb, Googlen Suomen toimialajohtajan Kati Riikonen ja Idiootit ympärilläni -kirjan kirjoittaja Thomas Erikson.

– Johtajatulilla ainutlaatuista on, että samoissa työpajoissa voi olla sekä toisen asteen opiskelijoita että yritysjohtajia keskustelemassa samoista asioista, sanoo tapahtuman johtaja Pekka Hankela.

–Johtajatulien tarkoitus on yksinkertaisesti tehdä suomalaisista partiojohtajista parempia johtajia – ja tarjota heille mahdollisuus olla kerrankin itse osallistujana ilman vetovastuuta, Hankela sanoo.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP