Ajankohtaista Hauho Lammi Tuulos

Kiertokapula lähetti virheellisiä laskuja

Virheet astiakartoituksen kirjauksissa aiheuttivat virhelaskutuksia Kiertokapulassa. Kuva: Colourbox

Keski-Hämeen lukijat ottivat yhteyttä lehden toimitukseen ja pyysivät paikallislehden apua sen selvittämiseen, miksi Kiertokapula laskuttaa tulevia asiakkaitaan jäteastioiden tyhjennyksistä, vaikka tyhjennyksiä ei ole tehty, ja asiakassuhdekin alkaa vasta toukokuun alussa.

Kiertokapulan palvelukoordinaattori Krista Palonen vastasi:

– Asiakkaiden astioita on paikannettu toukokuussa alkavien asiakkuuksien osalta vuoden alusta lähtien. Laitoimme tällä kertaa paikannuslistoille rekisterissämme olevat astiatiedot, jotta paikantaja voi tarvittaessa korjata astian koon tai määrän. Nämä paikannuksista johtuvat tiedot poistettiin asiakaskorteilta sen jälkeen, kun koordinaatit saatiin tallennettua, mutta 30 asiakkaan osalta näin ei ollut tapahtunut, Palonen selventää.

– Heti, kun meille tuli ensimmäinen ihmetys väärästä laskusta, asia tarkistettiin ja laskutus lähetti hyvityslaskut näille 30 asiakkaalle viikon 12 alussa. Korjauksen jälkeen yksi lasku on jäänyt poistamatta ja tämän vuoksi hänelle on tullut karhulasku.

Palosen mukaan kukaan asiakkaista ei ole maksanut virheellistä laskua.

– Näistä kolmestakymmenestä virheellisestä laskusta ei ole tullut yhtään suoritusta. Jos joku suorituksen vielä vahingossa, hyvityslaskusta huolimatta tekee, niin hänelle siitä vielä erikseen ilmoitetaan. Asiakkaan kortilla näkyisi tuolloin ylisuoritusmerkintä.

Aiheuttajana resurssipula?

Kiertokapulan virheellisten laskujen lisäksi kysyimme myös sitä, miksi osa asukkaista on saanut kotiin ohjeet tulevista jäteastioiden tyhjennyksistä, mutta osa ei. Lähetimme kysymykset myös Hämeenlinnan jäteasioista vastaaville päättäjille ja jätelautakunta Kolmenkierrolle.

Osa ei ollut kuullut asiasta ollenkaan, osa lähti ottamaan selvää, Hämeenlinnan jätelautakunnan puheenjohtaja Juha Tuomi oli ollut itse yhteydessä Kiertokapulaan, kun viestiä ei kotiin kuulunut.

– Kirje järjestelmän muutoksesta lähti kaikille niille, joiden tiedot olivat Kiertokapulalla. Lehdissä tiedotettiin, että jollei kirjettä ole tullut tulee asukkaan ottaa yhteyttä Kiertokapulaan. Itse jouduin näin tekemään. Sain nopeaa ja asiallista palvelua.

Se, miksi kaikki eivät saaneet kirjettä johtuu siitä, ettei kiinteistön tietoja ole viety Kiertokapulan järjestelmään. Syitä tähän on monia, mutta yksi suurimmista on jätelautakunta Kolmenkierron resurssipula, eli liikaa töitä, liian vähän tekijöitä, Tuomi kertoo.

Viimeiset kirjeet nyt postissa

Kiertokapulan palvelukoordinaattori Krista Palonen kertoo, että viimeisiä kirjeitä postitetaan parhaillaan.

– Rekisterimme ei ole varmasti vieläkään täydellinen, vaikkakin hämeenlinnalaiset ovat kiitettävän aktiivisesti tietojaan meille korjanneet. Viimeisin postitus on aloitettu viikolla 13. Tuossa kirjeessä ilmoitetaan asiakkaille jäteastian ensimmäinen tyhjennyspäivä, kun jätteen kuljetukset alkavat toukokuun alusta, Palonen kertoo.

– Suuren määrän vuoksi (noin 8000 kpl) viimeisimmät kirjeet laitetaan postille tämän viikon aikana, eli ennen pääsiäistä kaikille rekisterissämme oleville asiakkaille on lähetetty kirje. Jos siihen mennessä kirjettä ei ole tullut, niin suosittelen ottamaan yhteyttä meidän asiakaspalveluumme.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP