Ajankohtaista

Poliisi muistuttaa jälleen nettihuijauksista ja valepoliiseista

Poliisihallitus tiedotti 30.8.2108, että törkeiden petosten ja niiden yritysten määrä on kasvussa. Poliisi on kirjannut tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla kyseisiä rikoksia 150 enemmän kuin viime vuonna ja kokonaismäärä on jo lähes tuhat. Tiedotteen mukaan viime vuonna noin 15 prosenttia kaikista rikoslakirikoksista oli erilaisia petoksia.

– Näin petoksia tutkivan poliisin näkökulmasta katsottuna asiasta on tiedotettu erittäin paljon, mutta jostain syystä tuntuu, että tiedotteet eivät saavuta kaikkia tai viestiä ei ehkä oteta tosissaan, kertoo rikoskomisario Jari Uotila Hämeen poliisista.

Petokset muuttavat säännöllisesti muotoaan ja muuttuvat aina vain vaikeammaksi todeta. Tämä on seikka, mikä Uotilan mukaan ilmenee tutkivan poliisin työssä päivittäin.

– Huijauksen kohteeksi joutunut henkilö huomaa usein itse varsin myöhään, että kyseessä onkin huijaus. Rahat on saatettu lähettää esimerkiksi ulkomaille jonkin keksityn tarinan perusteella. Poliisin saatua tiedon asiasta on aikaa jo kulunut niin kauan, että rahojen takaisin saanti on käytännössä mahdotonta. Onkin ensiarvoisen tärkeää pysähtyä miettimään tarkasti, ennen kuin siirtää varojaan ulkomaille. Jos hiemankin epäillee asiaa, olisi hyvä keskustella asiasta jonkun luotettavan tahon kanssa. Yhteydenotto etukäteen poliisiin näissä tapauksissa tuottaa varmasti paremman tuloksen kuin yhteydenotto jälkikäteen.

Uotila haluaa muistuttaa jälleen myös valepoliiseista. Vuonna 2017 alkoi ilmetä suuressa määrin poliisin nimissä tehtyjä petosrikoksia.

– Poliisi ei missään tilanteissa kysy pankkitunnuksia eikä esimerkiksi lukuja avainlukulistalta. Poliisi selvittää kaikki pankkitiedot aina pankin kautta, Uotila painottaa.

– Yhtenä vihjeenä voikin antaa sen, että mikäli pankkitunnuksia kysytään, kannattaa pyytää kysyjää asioimaan suoraan pankissa. Toinen vaihtoehto on mennä itse asioimaan pankkiin.

Poliisihallituksen elokuisessa tiedotteessa on mainittu myös niin sanotut nigerialaiskirjeet eri muodoissaan. Näitä kalasteluyrityksiä ulkomailta tulee melko paljon poliisin tietoon.

– Niihin täytyy suhtautua erittäin suurella varauksella, Uotila sanoo. Hämeen poliisi tiedotti aikaisemmin myös niin sanotuista rakkaushuijauksista, joissa ainoa tarkoitus on saada huijauksen uhrilta rahaa. Rakkautta niissä ei ole tarjolla.

– Aina kohdatessaan tilanteen, missä voi kokea tulevansa huijatuksi, kannattaa miettiä miksi juuri minulle tarjotaan jotain houkuttelevaa etuutta. Internetissä on näitä huijaussivustoja ja ilmoituksia vaikka kuinka paljon. Internetissä käytävään yksityisten henkilöiden väliseen kauppaan liittyy aina erittäin suuri riski, Uotila sanoo.

– Olisikin aina varmistuttava siitä, että rahat ja tuote vaihtuvat yhtä aikaa. Se voi tuntua kaupantekohetkellä hankalalta, mutta pienentää huijatuksi tulemisen riskiä.

Hämeen poliisilaitos haluaa myös kannustaa ihmisiä muistuttamaan oman lähipiirinsä ihmisiä internetin vaaroista.

– Ihmisten keskinäinen keskustelu ja muistuttaminen petosrikollisuudesta on varmasti yksi parhaista keinoista ennaltaehkäistä kyseistä rikollisuutta.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat