Ajankohtaista Lammi

Rosvot ja poliisit kilpa-ajossa Lammilla

Kuva: Colourbox

Sunnuntai-iltana Lammilla poliisin moottoripyöräpartio mittasi tutkalla vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 88 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa. Auto jatkoi kiihdyttäen matkaa kohti Lammin keskustaa, jolloin sen nopeudeksi nousi poliisin tutkassa 124 kilometriin tunnissa keskustaajaman neljänkympin rajoitusalueella.

Auto saatiin lyhyen seuraamisen jälkeen pysäytetyksi Evontiellä. Kuljettajana toiminut parikymppinen mies puhalsi nollatuloksen ja myös huumausainepikatesti oli negatiivinen, mutta ylinopeuden ohella aika moni muukin asia antoi aihetta pidätyksen tekemiseen.

Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat ja anastetuksi ilmoitetut rekisterikilvet. Auto osoittautui petoksella viedyksi. Miehellä oli useita voimassa olevia etsintäkuulutuksia perässään. Hänellä ei ole koskaan ollut ajo-oikeutta ja hän on jäänyt kiinni kortitta ajosta kolmeen kertaan viimeisen vuoden aikana. Kyydissä hänellä oli tällä kertaa yksi samanikäinen matkustaja. Kuljettaja otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisiasemalle. Epäillyt rikokset olivat törkeäliikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, ajoneuvorikkomus ja petos.

Muista huolehtia
aseestasi

Sunnuntaina Janakkalassa anastettiin metsästysseurueen autosta hirvikivääri ja siihen kuuluvia patruunoita. Tekijä saatiin nopeasti kiinni, ja ase löytyi lähistöltä maahan kätkettynä. Hämeen poliisi haluaa kuitenkin muistuttaa kaikkia, erityisesti näin metsästysaikana, aseiden huolellisesta säilyttämisestä. Aseen haltijalla on velvollisuus huolehtia siitä, että vaaraa aseen joutumisesta asiattomien haltuun ei ole.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP