Ajankohtaista Lammi

Uusi ympäristötutkimuksen professori aloittaa Lammin biologisella asemalla

Lammin biologisen aseman uusi ympäristötutkimuksen professori Kimmo Kahilainen. Kuva: Linda Tammisto/Helsingin yliopisto

Marraskuussa aloittava Kimmo Kahilainen painottaa tutkimusasemaverkoston tärkeyttä suomalaiselle ja kansainväliselle tutkimukselle. Henkiläkohtaisesti hän kertoo olevansa kiinnostunut esimerkiksi jäänalaisista oloista.

Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema Hämeenlinnassa saa marraskuun alussa uuden ympäristötutkimuksen professorin, kun Kimmo Kahilainen (s. 1975) siirtyy Norjasta Suomeen.

Helsingin yliopiston, Hämeenlinnan kaupungin, Hämeen liiton ja Vanajavesisäätiön yhdessä rahoittaman professuurin sijaintipaikka ei ole Kahilaiselle outo, sillä hän on parikymmentä vuotta kestäneen tutkijanuransa aikana työskennellyt monilla Suomen tutkimusasemilla.

– Tvärminne Hangossa, Lammi, Seili, Muddusjärvi, Värriö, Kilpisjärvi, Kevo…, Kahilainen muistelee tähänastisia tutkimus- ja opiskelupaikkojaan.

Kahilainen muistuttaa, että tutkimusasemat eivät ole vain tutkimusta varten. Niillä on tärkeä rooli opiskelijoiden kouluttamisessa kenttätyöhön.

– Jos ei ole paikkoja missä järjestää kenttäkursseja opiskelijoille, ei ole kohta enää kenttätöihin kykeneviä tutkijoita. Riippumattomasti kerätyt aineistot ovat keskeisen tärkeitä ympäristön tilaa arvioitaessa ja mallinnettaessa. Suomen tutkimusasemat ovat vahvasti kiinni kansainvälisessä yhteistyössä, ja ulkomaalaisia tutkijoita käy niissä säännöllisesti.

Kimmo Kahilaisen professuurin tehtäväksi on määritelty erityisesti vesiin liittyvä ympäristötutkimus. Lammin biologinen asema sijaitsee Pääjärven rannalla, ja järvi on tutkimuksellisesti monella tavalla arvokas. Siellä on erilaisten lyhyempien projektien lisäksi seurattu luonnonilmiöitä vuosikymmenten ajan eli tutkittu pitkiä aikasarjoja. Asemilla onkin hyvin tärkeä rooli pitkien aikasarjojen keräämisessä ja kansainvälisessä yhteistyössä.

– Jatkamme Lammilla järvien rehevöitymisen ja ruskettumisen tutkimusta. Olen itse kiinnostunut myös esimerkiksi jäänalaisista oloista. Niistä tiedetään edelleen hyvin vähän, samoin kuin talven merkityksestä järvien eliöihin yleensä. Nykyteknologian keinoin voimme yhdistää drooneilla saatavaa maastodataa satelliittitietoihin ja seurata esimerkiksi valuma-alueiden muutoksia. Siihen voisimme sitten yhdistää dataa veden laadusta, Kimmo Kahilainen suunnittelee.

Tuore professori kiittää edeltäjänsä professori Lauri Arvolan arvokasta työtä ympäristötutkimuksen saralla.

– Lauri Arvola teki paljon merkittävää yhteistyötä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Tällä linjalla on hyvä jatkaa. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on tehtävässäni keskeistä, ja tutkijoiden velvollisuutena on avata tiedettä suurelle yleisölle.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP