Ajankohtaista

Uusia luokituksia pohjavesialueille

Hämeen Ely-keskuksen alueella on yhteensä 304 pohjavesialuetta. Kuva: Ely-keskus/www.ymparisto.fi

Hämeenlinnan pohjavesialueet on luokiteltu vastaamaan kaksi vuotta sitten voimaan tulleen vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muutoksia.

Aiemmat luokitukset ovat voimassa toistaiseksi rinnakkain uuden luokituksen kanssa, kunnes pohjavesialueille tehtävät tarkistukset valmistuvat ennen vesienhoidon kolmatta suunnittelukautta.

Uudet luokat ovat:

• 1-luokka (nykyinen I-luokka): vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue

• 2-luokka (nykyinen II-luokka): muu vedenhankintakäyttöön soveltuva pohjavesialue

• E-luokka/merkintä: pohjavesialue, jonka pohjavedestä muun lainsäädännön perusteella suojeltu pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen

Ympäristötarkastaja Hannu Niukkanen Hämeenlinnan viranomaispalveluista täsmentää, että ykkösluokka tarkoittaa Hämeenlinnan pohjavesiluokituksissa sitä, että alueella on yhdyskunnan vedenottoa ja luokka 2 sitä, että siellä voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa ottaa pohjavettä, se siis soveltuu vedenhankintaan.

– Lisäksi Jos perässä on tuo E, niin alueella on jokin ekosysteemi joka on riippuvainen pohjavedestä.

Niukkanen tarkentaa vielä, että E-luokan pohjavesialueen luokitus perustuu luonnontilaisen tai luonnontilaisen kaltaiseen muun lainsäädännön nojalla suojeltuun pohjavedestä suoraan riippuvaiseen merkittävään pintavesi- ja maaekosysteemiin.

Pintavesiekosysteemi (esim. lähdepuro, lähdelampi) on pohjavedestä suoraan riippuvainen, kun siihen purkautuu pohjavettä siten, että pohjaveden purkautumisella on merkitystä kyseisen ekosysteemin suojelulle ja säilymiselle.

Maaekosysteemi (lähde, lähdevaikutteinen suo) on pohjavedestä suoraan riippuvainen, kun pohjavesi ylläpitää luontotyypin ominaispiirteitä sekä vaikuttaa sen suojeluun ja säilymiseen.

Hämeenlinnassa E-alueeksi ollaan luokittelemassa kuusi pohjavesialuetta:

• Hauhon Ruskeamullanharju (1E)

• Lammin Hauskalankangas B (1E)

• Lammin Riuttaharju (1E)

• Lammin Tullinkangas (2E)

• Rengon Hakonummi (1E): Likolammi

• Rengon Nummi (1E): Ruokojoen lähteikkö

Hattulassa E-luokan pohjavesialueeksi rajataan Vinjalammiharju. Kaikilla näillä alueilla on pohjavesivaikutteisia luontotyyppejä.

Pohjaveden pilaamiskiellosta on säädetty ympäristönsuojelulaissa.Pilaamiskielto on ehdoton. Myös toiminta, joka vaarantaa tai uhkaa pohjaveden laatua, on kielletty.

Hämeen Ely-keskuksen alueella on yhteensä 304 pohjavesialuetta. Löydät kartat kunnittain ymparisto.fi-sivuilta. Myös Hämeenkosken pohjavesialueet näkyvät listauksessa.

 

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP